Keskikadulla, erään talon varjossa, oli kaksi kuollutta miestä. Miellyttävän näköinen, mutta tyyni ja kylmäverinen intiaanityttö kääri vaatetta toisen ruumiin ympärille; toisesta ruumiista ei kukaan huolehtinut, ja erinäiset tahrat hänen puvussaan osottivat hänen kuolemansa tapaa. Eräällä porraskäytävällä istui kolmas mies, haavoja pää ja kasvot täynnä, kylän parturin, sen ainoan lääkärin raivatessa tylsin saksin hänen hiuksiaan, voidakseen sitoa haavat.
Näky oli kamala, mutta tuskin kukaan välitti siitä sen enempää, sillä intiaanin henki on halpa, ja siihen aikaan oli väkivaltainen kuolema Meksikossa vieläkin yleisempi kuin nyt. Kadun päinvastaisella puolella tarjoili muuan vanha akka ohikulkijoille kaupaksi appelsiinejaan, lapsijoukon kiljuessa ja nauraessa ja yrittäessä näin houkutella pois poliisia, joka lähellä vartioi; ja matkallaan messuun astui muuan tyttö peittämättömälle ruumiille, joka siinä varjossa lojui, ja huomattuaan sen tutuksi, teki ristinmerkin, kiiruhtaen jälleen edelleen.
"Mistä tämä, herrani?" kysyin parturilta.
"Luulen, että minulla on kunnia puhutella Don Ignatiota", vastasi pieni mies ja, seisautettuaan työnsä, teki merkin osoitukseksi, että hänkin oli Veljesliittomme jäsen, vaikkakin halpa.
"Minä sen arvasin", hän jatkoi minun myönnettyäni; "kuulimme, että Teidän piti tulla tänne luoksemme, ja minä olen siitä iloinen, koska olen kyllästynyt haavojen sitomiseen joka sunnuntai, sillä ehkä Te voitte tehdä lopun näistä tappeluista. Nainen oli tässäkin syynä, herrani; nämä eivät olleet ensimäiset, joiden kuoleman tuo nainen on aiheuttanut", ja hän osotti tyttöä, joka kääri ruumista vaippaan.
"Nähkääs, hän oli menemäisillään naimisiin tämän miehen kanssa", ja hän löi olkapäähän miestä, jonka haavoja hän sitoi, "mutta hän liittyikin tuohon", osottaen läheisintä ruumista, "jolloin tämä numero Yksi juopuneena vaani numero Kahta ja iski hänet kuoliaaksi. Hänen kanssaan ollut tyttö juoksi hakemaan numero Kolmea, numero Kahden veljeä, mutta numero Yksi tappoi hänetkin. Kuullen melun, saapui hätiin kylän vartijajoukko ja pieksi pahanpäiväiseksi ystävämme, mutta kuten näette, huonolla menestyksellä, sillä hän jäi henkiin."
Minä kuuntelin ja suru valtasi sydämeni. Lähestyen tyttöä minä sanoin:
"Tämä on Teidän työtänne nainen! Eikö Teitä kauhista?"
"Mitä siitä?" hän vastasi kylmästi; "voinko sille mitään, että olen kaunis, ja että miehet tappelevat minusta? Ja kuka Te sitten olette, joka kysytte, kauhistaako minua?"
"Mieletön!" huusi porraskäytävältä parturi; "uskallatko puhua noin
Sydämen Haltijalle?"