"Tunnemme kyllä", vastasi Maya. Ja yksitellen me lausuimme tunnussanat.
"Tunnetteko Sydämen salaiset tunnussanat, koska uskallatte astua yli tämän kynnyksen?" hän kysyi taasen. "Muutoin saatte kääntyä takaisin ja kuulla tuomionne yleisessä tuomioistuinsalissa."
"Tunnen ne", vastasi Maya, "ja vastaan näiden seuralaisteni puolesta. Sallikaa minun astua sisään ja näiden miesten myös, sillä olen täällä vanhan lain oikeudella ja taidan sekä ulkonaiset tunnuslauseet että sisäiset salatiedot."
Silloin mies väistyi ja ovi pamahti kiinni hänen takanaan. Pian palasi hän takaisin ja sanoi:
"Olen ilmoittanut Neuvostolle, ja Neuvosto sallii teidän astua sisään."
"Seuratkaa minua", sanoi Maya meille, "ja älkää vastatko mitään, ennenkuin olen puhunut puolestanne."
Papit laskivat miekkansa, ja kun olimme kulkeneet ovien läpi — niitä
oli kaksi, välillään lyhyt käytävä — huomasimme taaskin seisovamme
Tuntemattoman jumalan naamion alla. Mutta tällä kertaa ei Kaikkein
Pyhin ollut enään tyhjä.
Pienen alttarin takana oli kolme tuolia, ja niillä istui kummallisissa puvuissa, kullassa ja jalokivissä Tikal, Mattai ja Nahua, joka oli ainoa läsnä oleva nainen. Alttarin edessä oli avoin paikka ja siinä istuivat ympyrässä arvonsa mukaisesti Sydämen Veljet, luvultaan kolmekymmentäkuusi.
Mayan johdolla me astuimme alttarin edessä olevalle paikalle ja seisoimme siinä ääneti. Ei ainoakaan läsnäolija välittänyt meistä. He eivät näyttäneet huomaavan meitä, vaan istuivat pää kumarassa, kädet rinnoilla ristissä. Vihdoin nousi yksi Veli — ovea lähinnä oleva ja sama, joka oli tehnyt kysymyksiä meille — ja sanoi, Tikalin puoleen kääntyen:
"Sydämen Haltija, eräs oikeutensa mukaan seuraamme kuuluva seisoo edessänne, ja hänen mukanaan kaksi, jotka hän takaa ja jotka, vaikka ovatkin muukalaisia, minä tutkittuani käskynne mukaan olen huomannut Sydämen Veljiksi, vaikkenkaan mitään muuta heistä tiedä. Suvaitkaa tutkia heitä heidän takaajansa kautta, jotta heidän suunsa avautuisi ja heidän pyyntönsä tulisivat Neuvoston kuuluville."