Tähän kysymykseen vastasi Maya itse, sanoen herransa tahtovan sen tapahtuvan samana iltana palatsin juhlasalissa, sekä että tapauksen kunniaksi järjestettäisiin suuri juhla.
Tämän jälkeen puheet loppuivat, eikä Tikal ollut sanonut hyvää eikä pahaa sanaa, mikä ei ollut hänen asemansa mukaista, mutta maan tapojen mukaan tuli paljon kansaa, ylhäisiä ja alhaisia, onnittelemaan Mayaa, josta oli tulossa morsian.
Väsyneenä katselemaan heitä ja kuulemaan heidän kaunisteltuja puheitaan minä liityin erään ystävällisen ylimyksen pariin ja läksin katsomaan vesiportin sulkemismenoja: suuri marmorimöhkäle vieritettiin erityiseen aukkoon, mihin virkamiehet kiinnittivät sen kuparitelkein, sulkien sinetillä. Vaikka tulva olisikin matala, oli kuolemanrikos rikkoa näitä sinettejä neljään kuukauteen, ja jos joku tällä aikaa tahtoi lähteä ulos kaupungista, oli hänen noustava muurille ja laskeuduttava sieltä tikapuiden avulla puiselle laiturille, mihin veneet olivat ankkuroidut. Kuljimme jälkeenpäin ympäri muureja ja pitkin pääkatuja, ja minä ihmettelin tämän paikan autiutta, sillä se oli enimmäkseen raunioina. Siitä huolimatta luulen, ettei Meksiko esi-isäni Montezuman aikoinakaan ollut mahtavampi ja väkirikkaampi kuin tämä kaupunki varmasti oli ollut suuruutensa päivinä.
Puolipäivän tienoissa palasin palatsiin, minulle määrättyyn huoneustoon, ja kun kuulin herra Stricklandin yhä olevan neiti Mayan seurassa, söin päivälliseni yksin, niin paljon kuin minulla riitti ruokahalua, ja heittäydyin hetkeksi maata.
Minut herätti unestani herra Strickland, joka saapui yhtä iloisena kuin hän aina muinoinkin oli, ennenkuin vielä olimme liittyneet Molasinkaan seuraan, ja puhui suurella touhulla häävalmistuksistaan. Kuuntelin mitä hänellä oli kerrottavana ja yritin parhaani mukaan päästä hänen mielialaansa, onnistumatta luullakseni kumminkaan, sillä lopulta sai hän minun synkän mielialani ja alkoi katua menneisyyttään ja epäröidä tulevaisuuttaan. Lohdutin parhaani mukaan häntä, onnistumatta kuitenkaan, sillä hän pudisti päätään, sanoen:
"Vaikka Maya onkin intiaani, rakastan häntä, eikä kukaan muu nainen ole merkinnyt minulle sitä kuin hän. Mutta minä pelkään, Ignatio, sillä tämä avioliitto alkoi huonoilla enteillä, ja minä rukoilen, ettei petoksella alettu asia päättyisi surkeasti. Tulevaisuus on synkkä sekä Teille että minulle. Teillä oli tänne tullessanne määrätty tarkoitus ja Te tahdotte lähteäkin täältä tarkoitustanne seuraten; enkä minäkään tahdo, vaikka otankin tämän neidin vaimokseni, kuluttaa elämäni päiviä Sydämen Kaupungissa, vaikka ainakin nyt näyttää siltä, että meidän on siihen pakko, ellemme pääse pakenemaan."
"Toivokaamme pääsevämme pakenemaan", minä vastasin.
"Minä epäilen", hän sanoi, "sillä olen huomannut, vaikka meitä kohdellaankin kaikella kunnialla, meitä tarkkaan vartioitavan, ainakin minua, erinäisistä syistä. Mutta tulkoon mitä tahansa, minä ainakin toivon, ettei tämä avioliitto millään lailla sotke meidän ystävyyttämme, Ignatio?"
"Eipä tiedä, herra", vastasin, "vaikka luulen saman asian jo viikkoja sitten synnyttäneen juovan välillemme ja pelkään että tuo juopa syvenee. Onhan sitäpaitsi kohtaloni määrännyt että nainen ja naisen lempi asettuu minun, suunnitelmieni ja ystävieni tielle. Siitä asti kuin silmäni ensi kertaa näkivät maatilan kappelin alttariin sidotun neiti Mayan, tunsin hänen kauneutensa sotkevan suunnitelmamme, ja näyttää siltä kuin sydämeni olisi puhunut totta. Sillä hänen johtaminaan olemme lähteneet kulkemaan pimeätä polkua, jonka loppua ei ihmissilmä aavista."
"Niin", hän vastasi, "mutta lähdimme kulkemaan tuota polkua, pelastaaksemme henkemme."