Sitten seurasi hiljaisuus, kunnes vihdoin vartiohuoneen katolle asettunut pappi ilmoitti hopeatorveen puhaltaen koin syttyneen, jolloin valmiina oleva laulajajoukko alkoi laulaa ihanaa virttä, koko joukon yhtyessä loppusäkeisiin. Heidän laulaessaan osui nousevan auringon säde alttarilla palavaan tuleen, ja taaskin torvi soi.
Hiljaisuuden syntyessä rukoili tulen ääressä seisova, valkoiseen viittaan puettu pappi kuuluvalla äänellä:
"Oi jumala, meidän jumalamme, hukuta syntimme hukkuvan vuoden mukana. Oi jumala, meidän jumalamme, vahvista ja virvoita meitä voimallasi alkavan vuoden vaiheissa. Oi jumala, meidän jumalamme, armahda meitä, nosta meidät menneiden päiväin pimeydestä ja anna meille valoa vaeltamaan tulevia teitä. Kuule meitä, Taivaan Sydän, kuule meitä!"
Hän lopetti, mutta ympäröivästä joukosta vastasivat lukuisat äänet: "Kuule meitä, Taivaan Sydän, kuule meitä!"
Hetken aikaa vaikeni vanha pappi, ja tulen loimo läikehti hänen pitkällä vartalollaan ja itään suunnatuilla, haltioituneilla kasvoillaan. Hämärä vaaleni vaalenemistaan, kunnes yht'äkkiä aurinko ampui läpi varjojen nuolen lailla säteensä pyramiidin huippuun, niin että pyhä tuli kalpeni ja näytti aivan kuin riutuvan. Auringonvalon syttyessä nousi polvistunut rukoilijain joukko — miehet ja naiset — ylös marmorilattialta. Heitettyään pois valkoisia pukujaan peittävät tummat levätit, he kääntyivät kohotetuin käsin itää kohti ja huusivat yhteen ääneen:
"Terve, oi aurinko sulle, antaja hyvien lahjain! Terve, oi sulle, uus-syntyinen auringon lapsi!"
Sitten valo yhä kirkastui, ja pian ilmestyi kaupunki sumuvaipoistaan ihanana ja valkoisena; ja kun päivänsäteet alkoivat paistaa sinnekin, lukivat toiset, alttarin vieressä olevat papit Vetten Nousun alkaissa välttämättömät rukoukset. Sydämen kansalle oli tämä tapaus erikoisen tärkeä, sillä heidän maassaan sataa vain hyvin vähän. Heidän satonsa runsaus riippui siis siitä, että järven vedet paisuivat mantereen valtavien vuorien lumen sulaessa ja peittivät alleen saaren sekä mantereen alavat rannat. Kun vedet olivat jälleen laskeutuneet, kylvi kansa siemenen mudan lannoittamaan, viljavaan maahan, mistä se, ilman suurempaa vaivaa, korjasi sadon, ennenkuin järvi tulvi taas uudelleen.
Kun rukoukset olivat päättyneet ja vartavasten valitut kauniit lapset olivat tuoneet tuoreita kukkia alttarille, siunasi Tikal ylimmäisenä pappina kansan, ja siihen loppuivat asiaan kuuluvat juhlamenot.
Silloin nousi Mattai puhumaan, ilmoittaen kansalle kaikki tapahtumat, tai kaikki ne, jotka olivat heille välttämättömiä. Hän kertoi heille Zibalbayn kuolemasta, taikaesineen sovittamisesta tunnusmerkkiin ja tämän sisältä löytyneestä kirjoituksesta, jonka hän luki ääneen, kuolonhiljaisuuden vallitessa. Sitten hän ilmoitti heille, miten armollinen neiti Maya sekä valkoinen mies suostuivat menemään naimisiin, oraakkelin ääntä totellen; sekä vielä, miten armollinen neiti Maya oli toivonut serkkunsa Tikalin yhä pysyvän Sydämen Kaupungin päällikkönä, jotta hän, armollinen neiti Maya, voisi ilahduttaa Taivaan lähettämää miestänsä ja levätä siihen asti, kuin lapsesta olisi varttunut mies, jonka viisaus ja valta tekisi heidät vielä mahtavammiksi kuin heidän esi-isänsä olivat olleet.
Kun hän oli lopettanut selityksensä, kuului suosiohuutoja ja ilon-ilmauksia ja joku ääni kansan joukosta kysyi, milloin tuo valkoinen mies, Meren Poika, ja armollinen neiti Maya vihittäisiin.