Tottelimme, ja peräydyimme huudahtaen alttarin laitaan, sillä kuuden jalan päässä meistä oli lattiasta nostettu suuri kivi ja paljastettu lähde, jonka syvistä uumenista kuului kaukaista vedenloisketta.
"Katsokaa, Veljet", hän jatkoi. "Jos vannomanne lain muoto rikotaan, tietäkää millä lailla syntinne rangaistaan. Tuohon kuoppaan teidät heitetään, jotta vesi tukahuttaisi teidät ja Manalan pahat henget saisivat sielunne ijankaikkisesti. Oletteko nähneet, ja ymmärrättekö siis?"
"Olemme nähneet ja ymmärrämme", vastasimme.
"Lukittakoon kuopan suu jälleen, ja rukoilkaa sydämessänne, ettei se koskaan avautuisi nielemään teidän tai meidän kenenkään ruumista elävältä. Meren Poika ja Te, Ignatio Vaeltava, valat ovat vannotut ja juhlamenot ovat päättyneet. Tästä hetkestä hamaan kuolemaanne asti olette meidän joukkoamme, osallisia oikeuksiimme ja etuuksiimme, ja teille määrätään talot, palvelijat sekä asemanne mukaiset tulot. Menkää, Veljet, virkistymään ja valmistautumaan kansan kohtaukseen pyramiidin huipulla aamunkoitteessa; tunnin kuluttua siis. Viekää heidät pois, Lordi Mattai."
Niin me läksimme, jättäen sinne Halkaistun Sydämen taikakalun, sillä papit kieltäytyivät antamasta sitä minulle takaisin, sanoen Päivän ja Yön vihdoinkin joutuneen oikeaan paikkaansa ja pysyvän siellä ainaiseksi. Mayan, Mattain ja pappijoukon saattamana kuljimme salien ja käytävien läpi temppelin pihalle ja sieltä palatsin huoneisiin, missä vahvistimme itseämme syöden, sillä olimme jo näännyksissä.
Juoni oli onnistunut, virallinen päätös oli ohi, eikä meidän toistaiseksi tarvinnut enään pelätä henkeämme. Mattain valtakin oli säilynyt ja hänen tyttärensä pysyi yhä Tikalin vaimona; herra Strickland ja neiti Maya olivat saavuttamaisillaan toiveidensa päämäärän, kun heidät kansan läsnäollessa julistettaisiin yhteenkuuluviksi. En koskaan ole syönyt ateriaani alakuloisempana, ei koskaan tulevaisuuden huoli ja pelko ole synkentänyt kasvojani niinkuin nyt; sillä vaikkei mitään puhuttu, tunsimme kukin sydämessämme itsemme syypääksi rikokseen, ja että roistotyömme varhemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella, yllättäisi meidät.
Asian suhteen oli minulla nureksimisen syytä, sillä en puolestani ollut voittanut mitään, jos toiset ehkä olivatkin; sitäpaitsi tunsin juhlallisen valan sitovan itseäni ja kieltävän minun edes lähtemästä pois tästä kaupungista, mihin olin tullut niin suurin toivein. No, tehty oli tehty, ja oli turhaa murehtia tai miettiä tulevaisuutta, joten kysyin Mattailta, mitä tapahtuisi pyramiidin huipulla.
"Siellä on suuri kansankokous", hän vastasi, "niinkuin tapa on Vetten Nousuyön jälkeisenä aamuna, ja silloin saavat kaikki tiedon, mitä on tapahtunut Kaikkein Pyhimmässä. Jos kansa niin tahtoo, tunnustetaan Tikal sopimuksemme mukaisesti päälliköksi, ja joko tänään tai huomenna tulee valkoisesta miehestä neiti Mayan puoliso, jotta" — hän lisäsi pilkallisesti — "heidän liitostaan syntyisi tuleva Pelastaja. Jos olette valmiit, on meidän jo aika lähteä, sillä kansanjoukko on kokoontunut ja seurue odottaa meitä ulkopuolella."
Tullen ulos palatsista me asetuimme odottavien ylimysten ja asemiesten joukon keskeen, astuimme yli pihan ja aloimme kavuta pyramiidin portaita. Yö vaaleni koin sarastaessa; ja hämärässä valaistuksessa, jonka läpi vain tähdet tuikahtelivat heikosti, me huomasimme määrättyihin paikkoihinsa alttarin ääreen kokoontuneen joukon pappeja ja ylimyksiä, yllään päärmetyt viitat — sillä aamu-ilma oli kylmä. Heidän edessään seisoivat sankat kansanjoukot, jotka olivat tänä juhlapäivänä kokoontuneet tänne rukoilemaan ja kuulemaan oikeata selontekoa Zibalbayn kuolemasta; Zibalbayta tuntemattomista maista seuranneiden muukalaisten kohtaloa; päällikön paikan ja vallan seuraajaa koskevaa Neuvoston päätöstä; ja lopuksi sitä seikkaa, oliko jumalan oraakkeli puhunut papeilleen tästä tai mistään muusta asiasta, kun kadonnut taikaesine pantiin paikalleen Kaikkein Pyhimpään.
Päästyämme alttarin luo, annettiin meille istuimet Sydämen ylimysten joukossa; Mayan ja englantilaisen istuimet oli asetettu niin, että koko kansanjoukko saattoi nähdä ne.