"Ennustus —", alkoi Mattai.
"Ennustus! En lainkaan usko ennustuksiin. Miksi tottelisin ennustusta, joka on kirjoitettu vasta nyt, mutta koska tai kuka sen on kirjoittanut, sitä en tiedä? Tämä nainen oli minun kihlattu morsiameni ja nyt minua pyydetään vihkimään hänet nimettömään mieheen, joka ei ole edes meidän vertamme eikä uskoamme. No, minä en vihi."
"Mutta, herra, Tehän herjaatte", vastasi Mattai raivostuen, "sillä ei ole sama asia vastustaa jumalan oraakkelia tai ylipappia. Siksi toiseksi", hän jatkoi pisteliäästi, "mitä se Teihin koskee, joka olette vasta kymmenen päivää ollut naimisissa vieressänne olevan naisen kanssa, jos muinoinen kihlattunne valitsee itselleen toisen miehen?"
"Mitä se minuun koskee?" kertasi Tikal vimmoissaan. "Jos tahdotte tietää, kerron Teille. Minuun se juuri koskeekin. Miten tulin rikkoneeksi uskollisuuteni ja ottaneeksi tyttärenne vaimokseni? Teidän takianne, Mattai, Teidän takianne, valehtelija ja väärä profeetta. Ettekö vannonut minulle Mayan kuolleen erämaahan? Ja ettekö Te, tyydyttääksenne kunnianhimoanne, pakottanut minua ottamaan tyttärenne vaimokseni? Niin! Ja eikö tämä Sydämen Ruhtinattaren ja valkoisen miehen välinen avioliittokin ole Teidän omien etujenne tarkoituksessa punottu juoni?"
Kaikkien meidän jäädessä hämmästyksiimme nousi Nahua, joka tähän asti oli vain kuunnellut ja vaiennut, seisomaan, sanoen:
"Mieheni Tikal unohtaa, että jo yleinen kohteliaisuus turvaa epämieluisenkin vaimon julkiselta häväistykseltä."
Sitten hän kääntyi ja lähti takanaan olevasta ovesta ulos.
Seurue sääli tuota naista ja oli närkästynyt miehelle. Ja joka puolella kävi kuiske ja jupina. Kun kaikki äänet vaikenivat, sanoi Tikal: "Tämän yön touhuista koituu vielä ikäviä, enkä minä tahdo sotkea niihin kättäni. Tehkää mitä teitä haluttaa." Ja ennenkuin kukaan ehti mitään vastata, oli hänkin lähtenyt salista asemiestensä seuraamana.
Syntyi hetken hiljaisuus, sitten alkoivat miehet puhua hämmästyksissään ja jotkut Sydämen Veljesliiton jäsenet nousivat istuimiltaan neuvottelemaan hät'hätää. Vihdoin istuivat he takaisin paikoilleen, mutta Mattai pyysi, kätensä ylös nostaen, hiljaisuutta ja lausui näin:
"Suokaa anteeksi", hän alkoi, puhuen seurueelle, "jos sanani tuntuvat harkitsemattomilta ja raaoilta, mutta minun on vaikea pysyä tyynenä, kuullessani tytärtäni ja itseäni julkisesti häväistävän. En tahdo alentua vastaamaan niihin syytöksiin, jotka Lordi Tikal raivopäissään kohdisti minuun. Joku paha voima on häneltä varmastikin vienyt järjen, koska hän saattaa unohtaa miehenkunniansa ja ruhtinaan ja papin velvollisuutensa ja lausua tuollaisia parjauksia jumalaamme vastaan ja jumalamme Ruhtinatar Mayalle aviopuolisoksi valitsemaa valkoista miestä sekä minua, Kaikkein Pyhimmän Isäntää vastaan. Moni teistä piti minua mielettömänä silloin, kun oli kysymyksessä Tikalin asettaminen viimeisen ruhtinaamme Zibalbayn tilalle, luullessamme hänen tyttärineen kuolleen erämaahan, ja minä annoin ääneni Tikalille. Nyt minä huomaan, että muut olivat oikeassa ja minä itse olinkin väärässä. Mutta riittäköön jo tämä ikävyys ja surkeiden asiain pohtiminen, se on huonoa hääiloa. Tikal, pääpappimme, on mennyt, mutta muita pappeja löytyy vielä, eikä hänen tahtonsa ole Neuvoston eikä Sydämen kansan tahto. He kannattavat tätä avioliittoa, ja Dimas, vanhin joukosta, minä kutsun Teitä toimittamaan vihkimisen."