Silloin hypähti englantilainen seisaalleen ja vannoi kostavansa
Tikalille.
"Ei, herra", sanoi Dimas, "hänen persoonansa on pyhä eikä Teidän sovi siihen koskea, eikä Teidän enään tarvitse peljätä häntä, sillä hänen liittolaisiaan ja häntä itseään vartioidaan yötä päivää. Eikä Tikal tule kauvan pysymään Sydämen kaupungin päällikkönä, sillä Neuvosto on pitänyt salaisen kokouksen, johon teitä ei ole kutsuttu, ja päättänyt erottaa hänet rauhattomuuksiensa takia sekä kansan toivomuksesta."
"Voidaanko päällikkö erottaa?" kysyi Maya.
"Voidaan, armollinen rouva, jos hän on rikkonut lakeja, sillä eikö isäännekin erotettu juuri samaisesti syystä? Eikä Tikal ole päässyt tuohon paikkaan syntynsä perustuksella, vaan hänet on valittu. Te olette oikea Zibalbayn perijä, Sydämen Ruhtinatar."
"Saattaa niin olla", Maya vastasi tyynesti, "mutta olen luopunut oikeudestani, enkä halua peruuttaa sanaani."
"Jos Te olette luopunut", sanoi Dimas, "on yksi, jolle se kuuluu." Ja hän osotti nukkuvaa lasta. "Tuossa on Ennustuksen Lapsi, kansan toivo, ja hänet aioimme korottaa hallitsijaksemme, asettaen Teidät ja miehenne holhoamaan häntä, kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi."
"Ei", sanoi Maya, "sillä silloin kohdistuu Tikalin raivo häneen ja hänet surmataan — joko julkisesti tai salaa."
"Mahdotonta, armollinen rouva, sillä samalla kuin hänet nimitetään, pannaan Tikal lukkojen taakse, missä hän saa olla elämänsä loppuun asti."
"Ja milloin tämä tapahtuisi?" kysyi englantilainen.
"Huomenna, iltapäivällä, pyramiidin huipulla, jotta lapsi voitaisiin nimittää kaikkein Pyhimmässä tästä kolmen päivän päähän, Vetten Nousuyönä."