"Sitä parempi siis", hän vastasi, "sillä minulla on muutoinkin tarpeeksi huolta täällä, ilman että panisin henkeäni alttiiksi tuollaiselle halpamaiselle roskaväelle. Niin, Don Ignatio, haluan erikoisesti kysyä Teiltä, — uskallan otaksua, ettette halveksi tarjoustani, — haluatteko ottaa vastaan erästä tointa? Tarvitsisin välttämättä alijohtajaa, semmoista, joka pitäisi huolta intiaaneista; sellaiselle miehelle voisin maksaa sata dollaria kuussa; edustamani yhtiön säännöt eivät salli minun tarjota enempää."
Mietin kotvasen ja vastasin:
"Herra, raha ei kylläkään riitä minua houkuttelemaan, vaikkakin sillä saa ruuan, asunnon ja tupakan, mutta minä otan tarjouksenne vastaan saman syyn takia kuin taistelinkin tänä aamuna, koska pidän Teistä ja tahdon mieluusti tehdä parhaimpani palvellakseni Teitä ja harrastuksianne. Toistaiseksi täytyy minun huomauttaa Teille että, mikäli tiedän, minun on pian luovuttava palveluksestanne, sillä aikani ei ole täysin omaani. Olen myös erään suuren yhtiön palveluksessa, herrani, ja vaikkakin toistaiseksi olen virkavapaa ja olen ollut jo monta vuotta, voidaan minut kutsua milloin tahansa."
Näin siis astuin herra James Stricklandin, tai oikeammin hänen yhtiönsä palvelukseen, missä minä viivyn yli vuoden, tehden lujasti työtä, sillä tuo herra ei säästänyt minua eikä itseään. Mutta koska noiden muutamien kuukausien hedelmättömän työn kertominen kiinnittäisi vain vähän mieltänne, ystäväni, niin minä, sensijaan että niitä tässä kirjottaisin, kerron Teille muutamin sanoin tuon englantilaisen tarinan, sellaisena kuin hän sen kertoi minulle.
Hän oli jaloa verta, kuten hänen kasvonsakin osoittivat. Hänen isänsä oli "vääräuskoisen" kirkon pappi ja aivan köyhä, vaikkakin Te englantilaisena ymmärrätte sen seikan mahdollisuuden paremmin kuin minä, jonka mielestä useimmissa maissa sivistyneellä säädyllä on etuoikeus rikastua alemman säädyn kustannuksella.
Joka tapauksessa näki James Strickland isänsä kuoltua tämän omistaneen vain viisituhatta dollaria. Tämän summan hän, ollen luonteeltaan seikkailunhaluinen ja kiihkeä, sijoitti maatiloihin Texasissa, missä hän sai kärsiä monet vaarat ja vastukset sekä menetti kaikki rahansa.
Tämän koettuaan, tietämättä millä elää, ystäviä vailla, hänen täytyi tehdä työtä omin käsin kuten päivätyöläisen, monella eri tavalla. Hän vaihtoi hevosia, kaitsi karjaa; kerran hän pariksi kuukaudeksi joutui niin ahtaalle — sydäntäni kirveltää kirjoittaa siitä —, että hänen täytyi kantaa matkustajien tavaroita eräässä Panaman satamassa.
Sieltä hän joutui Nicaraguaan ja sekaantui kaivosyrityksiin, ja kun hänet ensi kerran kohtasin, oli hän ollut kaivosmiehenä kymmenen vuotta. Enimmät ajat oli hän johtanut erään amerikalaisen kaivosta Chontalesissa, Hondurasin rajalla, missä kuume on niin ankara, että vain harvat valkean rodun miehet voivat siellä elää. Täällä hän oppi puhumaan espanjaakin sekä maya-intiaanikieltä. Vihdoin, kun kuumetauti oli hänet vähällä tappaa, hän lähti Hondurasista, saapuen Meksikoon, missä hän otti vastaan tämän Cumarvon hopeakaivoksen johdon. Siihen asti oli tässä toimessa ollut eräs meksikolainen, joka kaivoksenomistajien määräyksestä joutui erotettavaksi, varastettuaan metallia ja myytyään sitä.
Tämä kaivos, vaikkakin varsin rikas, oli vaikeatöinen, erittäinkin siksi, että sinne kokoontui vettä, ja koko sen ajan kuin herra Strickland oli sitä johtanut, hän oli kaivattanut tunnelia alemmalta kallion kohdalta ylös kaivokseen, kuivatakseen työpaikkoja. Pian sen jälkeen kuin minä tulin hänen palvelukseensa, oli tämä tunneli valmis, ja nyt kyllä riitti työtä, ja me aloimme kasata metallia, kokonaista kaksisataa unssia tonnia kohti, niin että kaikki kyllä toistaiseksi kävi hyvin.
Mutta yhtäkkiä malmisuoni alkoi käydä suoraan alaspäin, ikäänkuin se olisi kuumana taipunut, ja me seurasimme sitä, kunnes vesi haittasi niin paljon, ettemme enään voineet malmia nostaa, sillä siihen aikaan ei Meksikossa vielä ollut höyrypumppuja, semmoisia kuin nyt käytetään kaivosten kuivaamiseen. Aluksi koetimme etsiä uutta suonta, mutta turhaan; sitten koetimme saada puhkaistuksi toista kuivaustunnelia alavammalle kallionkohdalle, mutta, yli kolme kuukautta aherrettuamme kallio kävi niin kovaksi, että meidän täytyi hyljätä koko homma.