Kulkiessani kylätietä pitkin, kohtasin ystävän, jonka luokse olin asettunut Cumarvoon tullessani.
"Ahaa! herra", hän sanoi, "olin juuri etsimässä Teitä. Luettelo onkin löytynyt."
"Mikä luettelo?"
"Tuo kuvakirjoitus muinaisesta kaivoksesta, minkä takia tänne tulitte. Tehän kai muistatte, että asiakirjan omistaja kuoli, eikä hänen poikansa löytänyt sitä mistään. Mutta eilen sai hän sen sattumalta käsiini, pyydystäessään rottia talonsa ullakolta, ja toi sen minulle. Tässä se on", ja hän antoi minulle keltaiseen palttinaan käärityn rullan.
"Hyvä", minä vastasin; "tutkin sitä tänä iltana", ja jatkoin kävelyäni, vähääkään ajattelematta tätä asiaa, sillä sydämeni oli muita mietteitä täynnä.
Ilma oli suloinen ja ilta ihana, joten en palannut kotiin ennenkuin kuu nousi. Polkua kulkiessani astui joku mies niin äkkiä pensaan siimeksestä eteeni, että tartuin veitseeni, otaksuen hänen yrittävän väkivaltaa minulle.
"Pysähtykäähän, herra", sanoi mies tervehtien nöyrästi minua ja samalla tehden Veljesliiton merkin. "Tapaamisestamme on jo kulunut useampia vuosia, niin että Te ehkä olette unohtanut minut; muistatteko nimeäni vielä; olen Molas, Teidän kasvinveljenne."
Tarkastin häntä silloin kuunvalossa ja tunsin hänet, vaikkakin aika oli meidät kummankin muuttanut, sekä syleilin häntä, nähtyäni hänen, muitten minut hyljätessä, olevan yhtä uskollisen minulle; ja minä rakastin häntä silloin, niinkuin nyt rakastan hänen muistoansa.
"Mikä Teidät tänne on tuonut, Molas?" kysyin; "kuultuani viimeksi
Teistä, asuitte kaukana Chiapasissa."
"Kummallinen seikka; Sydämen asia, ah Sydämen Haltija, jota olen pitänyt niin tärkeänä, että olen kulkenut yli vesien ja maiden, saadakseni tavata Teidät. Tiedättekö paikkaa, missä voisin puhutella Teitä kahden kesken?"