"Käykäähän kanssani", sanoin minä ihmetellen ja vein hänet omaan asuntooni, missä annoin hänen syödä ja juoda, sillä hän oli väsynyt matkasta.
"No, kertokaahan tuo asia", sanoin.
"Näyttäkäähän minulle koristuksenne, herra. Haluan nähdä sitä vielä, verratakseni sitä omaani."
Nousin sulkemaan akkunan kaihtimet; sitten paljastin rintani, vetäen esiin muinaisen merkin. Hetken hän katseli sitä ja sanoi: "Riittää. Kertokaahan, herra, mikä tarina on seurannut tätä esinettä?"
"Sanotaan niin, Molas, että tämän minun kantamani puoliskon yhtyessä puuttuvaan puoliskoon, hallitsevat intiaanit jälleen merestä mereen asti, kuten ennen, Sydämen ollessa kokonainen."
"Niin sanotaan, herra. Me opimme sen 'Sydämen Avaus' nimisissä menoissa, eikö niin? ja näissä menoissa kutsutaan tuota Teidän kantamaanne puolikasta 'Päiväksi', koska se on nähtävissä, tuota kadoksissa olevaa puolikasta kutsutaan taasen 'Yöksi', koska sitä, joskin se löytyy, ei nähdä; ja kerrotaan niin, että 'Päivä' ja 'Yö' yhdessä muodostavat kokoympyrän, jonka keskipisteen nimi on 'Taivaan Sydän', minkä esikuvina nuo esineet ovat. Eikö olekin niin?"
"Niin on, Molas."
"Hyvä. Kuulkaahan nyt. Tuo kadonnut on löydetty; 'Yöksi' kutsuttu puolisko on löytynyt, siliä olen sen nähnyt omin silmin, ja tätä asiaa Teille kertomaan olen juuri tullutkin tänne."
"Jatkakaahan", sanoin.
"Herra, Chiapasissa on muinaisen temppelin rauniot, ja niille raunioille on saapunut mies ja nainen, hänen tyttärensä. Mies on vanha ja tuimakatseinen, ankara mies, ja tytär mitä ihanin. Noiden raunioiden keskessä ovat he asuneet nämät neljä kuukautta tai kauemminkin, ja mies harjoittaa lääkärinammattia, sillä hän on mainio lääkäri ja on jo monta sairasta parantanut, vaikkei hän otakaan rahaa maksuksi taidostaan, vaan ruokaa ainoastaan.