"Olkoon tässä mainittuna, herra, että vaimoni, asian kuultuani jälkeenpäin, kuoli juuri auringon laskiessa. Arvasiko lääkäri Zibalbay kuvaamistani taudinoireista hänen välttämättömän kuolemansa, tai onko hänellä henkien näkemistaito, sitä en tiedä.

"Tuntuu kylläkin luonnolliselta, että hän lähtiessään tuli sanomaan hyvästi rakastamalleen miehelle, vaikkakin pidän sitä pahana enteenä itselleni enkä tahtoisi milloinkaan enään joutua sille paikalle. Ainakaan en, hänen näin sanoessaan, epäillyt hänen puheensa totuutta, sillä joku ääni sisälläni vahvisti sen, vaan kätkin kasvoni ja valitin ääneen suruni raskautta.

"Tarttuen käteeni, puhui Zibalbay minulle kauniita sanoja juhlallisella äänellä, joka tuntui tyynnyttävän minua kuten äidin laulu tyynnyttää rauhatonta lasta, sillä hän puhui sellaisella varmuudella, joka osoitti hänellä olevan tietoa ja mielikuvia kuolleitten maailmasta, vakuuttaen minulle, ettei tämä ero ole pitkäaikainen ja että kadotettuni taasen pian tapaisin kruunattuna ja tallessa Taivaan Sydämessä. Sitten kosketti hän kädellään päätäni, ja niinä nukahdin hetkeksi, herätäkseni — murheissani tosin, mutta kummallisen rauhan täyttämänä.

"Ruoka on valmista, veli", sanoi Zibalbay. "Syökää ja levätkää täällä tämä yö; huomenna voitte palata."

"Syötyämme puhui minulle Zibalbay tyttärensä kuullen, joka, siitä huolimatta että oli nainen, kuuluu myös Liittoon, näin:

"'Olette Veljesliittomme jäseniä, ja sanat, jotka nyt lausun, ovat aiotut vain veljille, minä puhun nimittäin Sydämestä.'

"'Kuuntelen hartaasti, herra', vastasin.

"'Kuunnelkaa!' hän jatkoi. 'Tulen kaukaa tyttäreni kera, emmekä ole sitä, miltä näytämme, mutta keitä me olemme ja mitä teemme, siihen ei ole nyt oikea hetki vastata. Olemme tulleet hakemaan sitä, joka kokonainen on, mutta jaettu kuitenkin; sitä, joka ei hukkunut ole, vaan kätketty. Ehkä Te, veli, voitte minulle neuvoa, mistä se löytyy?', ja hän vaikeni tarkastaen minua läpitunkevin katsein.

"'Nyt, herra, minä oivalsin, mistä hänen sanansa olivat, sillä eivätkö ne ole 'Sydämen Avaamisen' menoista?' Haluten esiintyä varmasti, hämmentymättä, sieppasin hiilenpalan ja piirsin sillä tulen valossa sydämen puoliskon kuvan temppelin kivilattiaan. Ojensin sitten hiilen Zibalbaylle, joka sen antoi jälleen tyttärelleen, sanoen:

"'En ensinkään osaa sellaisia tapoja; jatka sinä, Maya.'