"'Uskoo varmasti, sillä hän on luottanut minuun lapsuudesta asti.'
"'Katsokaa siis!' sanoi mies ja, avattuaan vaippansa kaulalta, kääntyi valoa kohti.
"Siinä, herra, hänen rinnallaan riippui esine, jota eivät silmämme ole nähneet jumalaisen Zuetzalin poikain hallitusajan jälkeen, Teidän rinnallanne riippuvan merkin puolisko. Tässä, herra, on kertomukseni loppu."
* * * * *
Minä Ignatio, kuuntelin hämmästyneenä, sillä kertomus oli ihmeellinen.
"Eikö tuo mies käskenyt mitään muuta sanomaan?" kysyin.
"Ei mitään muuta. Hän sanoi, että jos Te todellakin haluaisitte pitää asian salassa, saapuisitte Te itse kuulemaan asiaa häneltä tai kutsuisitte hänet luoksenne."
"Ja kerroitteko, Molas, hänelle jotakin minusta ja minun menneisyydestäni?"
"En mitään; ei minua oltu käsketty niin tekemään. Aamun sarastaessa läksin hautaamaan vaimoani, jos hän kuollut oli, tai hoitamaan häntä, jos hän vielä oli sairas, luvaten niin pian kuin suinkin lähteä Meksikoon etsimään Sydämen Haltijaa ja kertomaan hänelle näitä tietoja, luvaten kahden kuukauden päästä tai pikemminkin ilmoittaa, miten asiani olisi käynyt. Vanhus kysyi, oliko minulla rahoja, ja vastausta odottamatta antoi hän minulle salaisesta kätköstään kahmalollisen vanhoja kultakolikoita, joihin jokaiseen oli lyöty sydämen kuva.
"'Näyttäkäähän niitä minullekin', pyysin.