"Saatte nähdä sen, jos haluatte, herrani", vastasi hänen isäntänsä ja lähti huoneesta.
Siinä samassa hän palasi mukanaan pieni nahkalaukku, josta hän veti esiin varsin kummallisen ja ihanan koristuksen. Se oli suuri smaragdi, suurin mitä Jones milloinkaan oli nähnyt, hiomaton, mutta hyvästi silattu. Tämä kivi, joka oli upotettu puhtaaseen kultaan, oli ilmeisesti ollut vyössä solkena, ja voitiin sitä samalla käyttää sinettinä, sillä siihen oli piirretty juhlalliset, vainajannäköiset ihmiskasvot ja sen alle jotakin kuvakirjoituksella; päinvastaisella puolella oli niinikään muita kuvakirjoituksia.
"Osaatteko lukea näitä kirjoituksia?" kysyi Jones, tutkittuaan koristetta.
"Kyllä, herrani. Etusivulle kirjoitetut sanat kuuluvat: 'Oi Silmät ja Suu, katselkaa minua, puhukaa puolestani!' Ja takasivulla: 'Taivaan sydän, ole kotini sä'."
"Se on ihmeellinen", sanoi Jones, antaen huoaten takaisin kalliin esineen, sillä hän olisi luovuttanut kaiken mitä hänellä oli, yksinpä kengät jalastaan, saadakseen pitää sen. "Ja nyt, ettehän pane pahaksi, jos pyydän Teitä kertomaan itselleni koko historian?"
"Pelkään, ettei se kiinnitä mieltänne kyllin, herrani", vastasi Don
Ignatio pudistaen päätään.
"Mutta", pyyteli Jones, "koska olette ilmaissut näin paljon, onhan sydämetöntä jättää lappu kertomatta."
"Herrani", sanoi isäntä, "tahdotteko ottaa lisää kahvia? No! Käymmekö hiukan kävelemässä katolla, katselemassa maisemaa; se on herttainen kuunvalossa, ja katot täällä ovat ihmeellisiä, lujasta kivestä rakennettuja? Kerrotaan tarinana, että vanhojen munkkien oli tapana käydä kesäisin katolla syömässä. Siellä on ampumarei'illä varustettu seinä, jonka takaa tuo samainen luostarinpäämies, jonka kuva riippuu teidän makuuhuoneessanne, löi takaisin hänen sortonsa takia kapinaan nousseiden intiaanien suuren rynnäkön.
"Huomenna toivon saavani Teille näyttää läheisiä maita, jotka ovat hyvin palkinneet minun kaksikymmenvuotisen viljelykseni vaivat. Kaikki Meksikossa etsiskelevät kaivoksia, mutta sen maaperä on kaikista rikkain kaivos. Minä tiesin sen, ja nähdessäni paikkakunnan mahdollisuudet, minä möin muut smaragdit, jotka olivat tämän soljen mukana — ne olivat hienoja kiviä, mutta kaivertamattomia ja sen takia vähemmän mieltäkiinnittäviä — ja ostin maan kyllin halvalla. Mutta nyt kun maa on viljelty ja minä olen tehnyt istutuksia niin paljon, sen arvo on noussut suureksi ja kohoaa yhä vielä, kunhan kaikki nuoret kakaopensaat jonkun vuoden päästä tästä lähtien alkavat antaa täyden sadon.
"Kas niin, Jumalan kiitos, portaat ovat lopussa — minun selkääni koskee aina niitä kiivetessäni. Ilma on ihana, eikö totta, herrani, ja näköala verraton? Katsokaahan, virta välkkyy kuin hopea. Ah, kuinka kaunis on Luojan maailma! Sydäntäni viiltää ajatellessani, että se on jätettävä, mutta varmasti on hän valmistava vielä paremmat asuinsijat meille, toimiaksemme hänen hyväkseen ja palvellaksemme häntä asunnoissa, minne ei synti eikä vaiva pääse tunkeutumaan. Varmasti löytyy asuinsija siellä ylhäällä", ja hän nyökkäsi päällään kohti taivasta.