Huomatessaan meidät nousi Don Pedro riippumatostaan lattialle ja sanoi, ottaessaan herra Stricklandin kädestä:
"Saanko esittää Teidät työnjohtajalleni, herra Smithille Texasista. Hän on amerikalainen ja on iloinen tavatessaan jonkun, joka osaa puhua englantia, sillä hänen espanjansa ei harjoituksen puutteessa ole kaikkein loistavinta."
Englantilainen teki kumarruksen ja amerikalainen seikkailija puhui hänelle englanninkielellä, vääristellen naamaansa kuin koira, vaikkenkaan tiedä mitä hän sanoi. Sitten vei Don Pedro vieraansa kunniapaikalle pöydän päähän, oman paikkansa viereen, jota vastoin minut pantiin pienen matkan päässä olevaan toiseen pöytään, mihin minulle yksin tuotiin ateria, koska minun ei puhdasverisenä intiaanina sallittu syödä yhdessä seurassa noiden sekasikiöitten konnien kanssa. Kun Don José oli istuutunut pöydän toiseen päähän amerikalaisen kanssa, alkoi ateria, joka oli verraton.
Keskusteluun, joka nyt seurasi, en minä ottanut lainkaan osaa, paitsi roistojen pyytäessä minua juomaan viiniä kanssaan, sillä he tahtoivat saada minut juovuksiin; mutta näyttäessäni puuhailevan ateriani kera, minä ajattelin paljon ja tarkkasin vielä enemmän. Keskustelun seuraamisen heitin sikseen, koska en sitä tarkkaan kuullut ja koska englantilainen sen minulle kertoi.
"Maistakaahan vielä tätä burgundia", sanoi Don Pedro, kun ruoka-astiat oli korjattu pois, täyttäessään lasinsa seitsemännen tahi kahdeksannen kerran, "se on oikeata lajia, suoraan Ranskasta, vaikkeikaan siitä koskaan ole tullia maksettu", ja hän nilkkasi ilkeällä silmällään.
"Terveydeksenne, herra, ja eläkää kauvan, tehdäksenne eilisenlaisia urotöitä monta, pelastettuanne poikani mereen hukkumasta. Muuten, tiedättekö, että Santa Marialla sanottiin Teillä olleen pahan silmän, joka sai aikaan haaksirikon? Samaa sanottiin myös pitkänaamaisesta toveristanne intiaanista."
"En totta tosiaan tuota ennen kuullut", vastasi herra Strickland nauraen; "mutta jos niin olisikin, ei paha silmämme teitä kauvemmin häiritse, koska lupaamme jatkaa huomenna matkaamme."
"Loruja, ystävä, loruja; ette kaiketikaan luule minun tuollaisia pilapuheita uskovan, vai luuletteko? Voidaan sanoa paljon asioita, joilla on vain leikin luonne. Näinpä", ja hän korotti äänensä niin, että minä voin kuulla häntä pöydästäni, "Teidän kumppaninnekin, tuo tuolla, — eikö hänen nimensä ole Ignatio? — kertoi laivalla maineelleni ikävän jutun, jota hän varmasti itsekään ei uskonut", ja siinä samassa hän tuijotti minuun, lisäten röyhkeästi: "Eikö olekin niin, intiaani?"
"Jos kysytte minun mielipidettäni, Don Pedro", vastasin eteenpäin nojaten ja puhuen hyvin selvästi, "sanon, että on hyödytöntä toistaa sanottuja sanoja tahi muistella tehtyjä tekoja. Jos sanoinkin joitakuita sanoja, tahi jos Te joskus menneisyydessä teittekin joitakuita tekoja, ei täällä, Teidän vieraanvaraisen kattonne alla, ole oikea paikka tuoda niitä esille."
"Aivan niin, intiaani, aivan niin; Te puhutte kuin oraakkeli, kuten Montezuman oli tapana sanoa Cortesille, kunnes Valloittaja keksi keinon opettaa hänelle rehellistä puhetta, — suuri mies, tuo Cortes, hän ymmärsi kohdella intiaaneja." Sitten sylkäsi hän lattialle ja, katsottuaan pöytään, sanoi herra Stricklandille hieman huolestuneella äänellä.