"Missä he ovat?" hän sanoi. "Missä nuo noidat ovat? Etsikää heidät pian ja tappakaa heidät."
Sitten juoksivat miehet ympäri huonetta, siirrellen vuoteita ja tuijottaen seinämaalauksiin, aivankuin toivoen meidät seiniltä löytävänsä.
"He ovat menneet", sanoi José vihdoin; "tuo intiaani Ignatio on heidät noitunut pois. Hän on pahahenki eikä ihminen; minä tiesin sen jo alusta alkaen."
"Mahdotonta!" huusi Don Pedro, joka oli kalpea raivosta ja kauhusta.
"Ovea on vartioitu hamasta siitä hetkestä, kun he tulivat taloon,
eikä ainoankaan elävän olennon pitäisi saada aukeamaan noita telkiä.
Tutkikaa, tutkikaa, heidän täytyy olla jossain piilossa."
"Hakekaa itse", vastasi Don Smith suuttuneena, "he eivät ole täällä.
Ehkä he keksivät kuvan salatien ja pakenivat pitkin käytävää kappeliin."
"Se on mahdotonta", vastasi Don Pedro jälleen, "sillä juuri vastikään olin kappelissa enkä heistä merkkiäkään nähnyt. Joku meistä on kavaltaja, joka on vienyt heidät ulos talosta; taivaan nimessä, jos minä hänet saan ilmi —" ja hän kirosi kaameasti.
"Haemmeko koirat?" kysyi Don José, ja minua värisytti kuullessani tämän kysymyksen; "ne ehkä haistavat heidän jälkensä."
"Hullu, mitä tässä mahtaa koirilla, kun te kaikki olette tallustelleet lattialla?" huomautti isä. "Huomenna päivän valjetessa lähdemme etsimään heitä ulkoa, sillä nämä miehet täytyy löytää ja tappaa, tai meidät perii hukka. Viranomaiset epäilevät meitä nytkin jo noiden kahden amerikalaisen katoamisen takia, ja he lähettävät Vera Cruzista sotilaita ampumaan meidät, sillä aivan varmasti tuo englantilainen on rikas ja mahtava. Varmaa on, etteivät he ole täällä, mutta ehkä he piileskelevät muualla rakennuksessa. Käykäähän tutkimaan käytäviä ja ullakkoa", ja hän katosi seinään toisten seuraamana, jättäen huoneen yhtä pimeäksi ja äänettömäksi kuin se oli ollut ennen heidän tuloaan.
Hetkeksi oli vaara ohi, ja me puristimme toistemme käsiä iloissamme, sillä emme uskaltaneet puhua, emme edes kuiskata. Kului ehkä kymmenen minuuttia, kun äkkiä taas kuulimme ääniä, ja huoneen valaisi Don Pedron kädessä palava kynttilä, isän astuessa poikineen huoneeseen.
"He ovat kadonneet", sanoi vanhus, "piru, heidän päämiehensä, tietää miten. Hyvä, huomenna etsimme heitä ulkoa, mikäli mahdollista; siihen asti ei asialle mahda mitään. Olit hullu, José, kun toit heidät tänne. Enkö ole sinulle sanonut, ettei raha viekoittele minua enään tappamaan valkoista miestä?"