Kukaan ei vastannut, mutta äkkiä kääntyi Molas, joka seisoi toisella kädellä painaen kylkihaavaansa, toisella varjostaen silmiään, ja juoksi takanamme olevaan holviin, palaten sieltä kuparikirves kädessään. Puhumatta sanaakaan hän kapusi vikkelästi ylös kaarta, kunnes seisoi jaloin petollisen huipun raossa, jota huippua, kuten muistatte, kannatti vain joku suuri säie. Pitäen itseään vasemmalla kädellä jonkun vanakasvin varassa, hakkasi hän oikealla iskun toisensa jälkeen suurimpiin juuriin, katkoen ne yksitellen. Oivalsimme, mikä oli hänen tarkoituksensa — lähettää jyristen parisataa tonnia kiveä noiden murhamiesten niskaan.
"Taivaan nimessä! Siinä on kysymykseeni vastaus", sanoi herra Strickland; sitten hän vaikeni ja lisäsi: "Tulkaa alas, Molas; jos kaari putoaa, vie se Teidät mukanaan ja murskaa Teidät."
"Siitä vähät väliä", hän vastasi; "tämä on minun kohtaloni päivä. Tuo kuula on haavoittanut minua kuolettavasti kylkeen, ja tällä paikalla, kuten olen kauan pelännyt, on minun määrätty kuolla. Rukoilkaa puolestani, ja jääkää hyvästi."
"Hyvästi, Te urhea mies", sanoi herra Strickland. "Minulla ei ole kirvestä, muutoin seuraisin Teitä."
"Hyvästi, Molas, veljeni, Sydämen uskollinen palvelija!" säestin minä; "olen varma, ettette tule jäämään palkatta."
Kolme juurta oli jo katkaistu, mutta neljäs, suurin, joka oli paksumpi kuin miehen sääri, oli vielä ehyt, ja tätä alkoi Molas iskeä epätoivoisesti.
"Ovatko he lähellä?" hän kuiskasi valkeiden lastujen lennellessä.
Me tirkistelimme kaaren takaa ja näimme joukon pysähtyneen allemme noin seitsemänkymmenen jalan päähän pyramiidin hauraalle laidalle, pelkäämättä laisinkaan, sillä vaikka he kuulivat kirveen kumeat iskut, eivät he ymmärtäneet niiden merkitystä. Joku heistä keskusteli Don Pedron kanssa, nähtävästi ehdottaen hänelle jotakin, johon tämä ei suostunut, ja täten he kuluttivat pari minuuttia, ennenkuin annettiin lopullinen käsky rynnätä ylös loput portaat ja vallata temppeli äkkirynnäköllä.
Kaksi minuuttia — se oli vain lyhyt aika, mutta se merkitsi kuitenkin paljon, sillä vain kolmasosa juuresta oli katkaisematta, ja vaikka kuori lähti irti, kesti vahva puuaine vielä tuon suuren painon.
"Pian!" kuiskasi herra Strickland, "he tulevat!" Silloin juuri kirveen varsi katkesi ja terä putosi maahan.