"Koska hän on liian kaunis tapettavaksi, oi päällikkö!" vastasin minä rohkeasti, "ja koska rakastan häntä. Suo minulle se armonosoitus, että säästät hänet."
"Kääntäkää tyttö selälleen", sanoi Chaka. Ja soturit tekivät niin, jolloin hänen kasvonsa tulivat näkyviin.
"Et nytkään valehdellut, Makedaman poika", sanoi päällikkö. "Suostun pyyntöösi. Maatkoon hänkin suojassani ja luettakoon hänet sisarieni joukkoon. Kerro nyt tarinasi, mutta puhu totta."
Istahdin maahan ja kerroin hänelle kaikki, eikä hän kyllästynyt kuuntelemaan. Kun olin lopettanut, sanoi hän vain pahoittelevansa, että Koos-koirani oli saanut surmansa. Jos koira olisi vielä elänyt, olisi hän pannut sen isäni Makedaman majan harjalle, ja tehnyt siitä langenien heimon päällikön.
Sitten hän sanoi soturien johtajalle: "Peruutan sanani. Älköön noita langenisotureita silvottako. Toinen kuolkoon ja toinen menköön tiehensä. Kas tässä", hän viittasi mieheen, jonka soturit olivat raastaneet portista ulos, "kas tässä, Mopo, on mies, joka on osoittanut olevansa pelkuri. Eilen hävitettiin käskystäni eräs heittiöiden kylä — ehkä te molemmat näitte sen kulkiessanne. Tämä ja kolme muuta ahdistivat erästä soturia, joka puolusti vaimoaan ja lapsiaan. Tämä koira pelkäsi kohdata häntä silmä silmää vasten, surmasi hänet heittokeihäällä ja tappoi sitten vaimon. Mitäpä siitä, mutta hänen olisi pitänyt taistella kuin mies silmä silmää vasten. Nyt suon hänelle sen kunnian. Hänen täytyy tapella kuolemaan saakka toisen kanssa noista heimolais-sioistasi." Ja hän viittasi keihäällään isäni miehiin. "Sitä, joka jää eloon, ajetaan takaa, kuten sinua on ajettu. Toisen sian lähetän kotiinsa viemään heimollesi terveiseni. Valitkaa, Makedaman lapset, kumpi teistä tahtoo elää."
Nyt sattui niin, että nuo miehet olivat veljekset ja rakastivat toisiaan, ja molemmat olivat halukkaat kuolemaan toisensa puolesta. Sentähden astuivat molemmat esiin sanoen tahtovansa tapella zulun kanssa.
"Mitä, onko sioillakin kunniantuntoa?" sanoi Chaka. "Sittenpä ratkaisen itse asian. Näette tämän keihään? Heitän sen ilmaan: jos se putoaa terälleen, on pitempi mies vapaa, ja jos se putoaa varrelleen, jääköön lyhyempi eloon. Kas niin!" Ja hän heitti tuon pienen keihään ilmaan pannen sen kiivaasti kieppumaan. Kaikki katselivat kuinka se pyöri ja putosi. Terä kosketti ensin maahan.
"Tule tänne", sanoi Chaka veljeksistä pitemmälle. "Kiiruhda takaisin Makedaman luo ja sano hänelle näin: 'Näin sanoo Chaka, Zulu-ka-Malandelan leijona. Vuosia sitten kieltäytyi heimosi antamasta minulle maitoa. Tänään ulvoo poikasi Mopon koira majasi katolla.' Mene!"
Mies kääntyi puristamaan veljensä kättä, katsahti minuun kulmiaan rypistäen ja lähti viemään noita pahaaennustavia terveisiä.
Silloin Chaka kääntyi zulun ja viimeisen ahdistajani puoleen ja käski heidän tapella. Tervehdittyään päällikköä raikuvin huudoin he hyökkäsivät toistensa kimppuun ja raivoisa taistelu alkoi, joka loppui siten, että heimolaiseni voitti zulun. Mutta niin pian kuin hän oli ehtinyt hiukan hengähtää, hänen täytyi lähteä juoksemaan henkensä edestä viisi valikoitua juoksijaa kintereillään.