Mennessään hän kuiskasi Imbozwin korvaan jotakin, mikä näytti pelättävän tuota saatanan lasta, sillä huomasin hänen hätkähtävän ja vapisevan. Samassa hän kuitenkin tointui ja oli seuraavassa hetkessä jo valvomassa niiden työtä, joiden piti köyttää meidät paaluihin.
Köyttäminen toimitettiin yksinkertaisesti ja lujasti sitomalla meidät ranteista ruohoköydellä paaluihin, joihin kuhunkin oli kiinnitetty kaksi esiinpistävää puupalikkaa, jotka sattuivat kainaloihimme ja estivät meidät liikkumasta. Stephen'ille ja minulle annettiin kunniapaikat keskellä, ja Stephen'in pyynnöstä kiinnitettiin lippu hänen paalunsa päähän. Mavovo oli oikealla puolellani, ja muut zulut oli asetettu molemmille puolin. Hans ja Sammy saivat äärimmäiset paalut (lukuunottamatta niitä, joihin onnettomat juhtamme oli sidottu). Huomasin, että Hans oli jo hyvin uninen ja että paalun sitomisen jälkeen hänen päänsä pian painui rinnalle. Lääke oli nähtävästi vaikuttanut, ja minä melkein kaduin, etten ollut siitä huolinut, kun kerran oli tilaisuus.
Kun kaikki seisoimme paaluissamme, Imbozwi tuli pitämään tarkastusta. Samalla hän piirsi valkealla liidulla pyöreän merkin kunkin rintaan jonkinlaiseksi maaliksi, johon jousimiehet saivat tähdätä.
"Ähä, valkoinen mies", hän sanoi liidutessaan metsästysnuttuani, "nyt et enää polta taikakilvelläsi kenenkään tukkaa. Et koskaan enää, sillä pian minä tallaan jaloillani multaa sinun peitoksesi tuohon kuoppaan, ja tavarasi kuuluvat minulle."
Minä en vastannut, sillä kun aikani oli niin lyhyt, minun ei mielestäni kannattanut puhua tuon inhoittavan otuksen kanssa. Hän siirtyi siis Stephen'in eteen ja alkoi liiduta häntä. Mutta Stephen, jossa asusti vielä luonnollinen ihminen, huudahti:
"Pois saastainen kätesi!" ja nosti vapaaksi jätetyn säärensä ja antoi maalatulle tietäjävelholle niin hirveän potkun vatsaan, että tämä putosi päistikkaa takanaan olevaan kuoppaan.
"Au! Hyvin tehty, Wazela", sanoivat zulut, "toivottavasti tapoitte hänet!"
"Toivottavasti", sanoi Stephen, ja kansajoukko katsoi hengästyneenä, kuinka heidän päätietäjäänsä, jota he nähtävästi suuresti pelkäsivät, kohdeltiin noin pahoin. Babemba vain irvisti, ja kuningas Bausikin näytti huvitetulta.
Mutta Imbozwista ei niin helpolla päästy, sillä samassa hän jo apuriensa, pienempäin velhojen, tukemana kömpi ylös haudasta kiroillen ja savisena, sillä haudan pohja oli märkä. Senjälkeen en kiinnittänyt enää huomiota häneen enkä muuhunkaan. Kun minulla oli vain puoli tuntia jäljellä, on selvää, että käytin tuon ajan toisella tavoin.