Siinä oli epäilemättä Veli Johannes kukkaköynnöksineen — huomasin inholla, että kukat olivat orkideoja — köynnöksineen, jotka bakkanaaliseen tapaan riippuivat alas hänen vasenta silmäänsä varjostavalta kuhmuiselta aurinkokypäriltä. Hän oli kauheassa raivossa ja herjasi Bausia, joka sananmukaisesti ryömi hänen edessään, ja minä olin myöskin kauheassa raivossa ja herjasin häntä. Mitä itse sanoin, en muista, mutta hän, valkea parta suuttumuksesta koholla ja uhaten Bausia hyönteisverkkonsa varrella sanoi:
"Sinä koira! Sinä raakalainen, jonka pelastin hukkumasta ja jota olen kutsunut veljekseni! Mitä olit tekemässä näille valkoisille miehille, jotka ovat oikeita veljiäni, ja heidän seuralaisilleen? Olitko aikomuksessa surmata heidät? Oi, jos niin on, silloin minä unohdan valani, unohdan sen siteen, joka liittää meidät toisiimme ja —"
"Älä toki, älä", sanoi Bausi. "Kaikki on kauheaa erehdystä; minä en ansaitse ollenkaan nuhteita. Syyllinen on tuo taikuri Imbozwi, jota minun tällaisissa asioissa on maan vanhan lain mukaan toteltava. Hän kysyi neuvoa Hengeltään ja sanoi, että sinä olit kuollut ja että nämä valkoiset herrat olivat kaikkein suurimpia roistoja, mustasydämisiä orjakauppiaita, jotka olivat tulleet tänne vakoilemaan mazitu-kansaa ja tuhoamaan sitä taikatempuilla ja kuulilla."
"Silloin hän valehteli", jyrisi Veli Johannes, "ja valehteli tietoisesti."
"Niin, niin, on ilmeistä, että hän valehteli", Bausi vastasi. "Tuokaa tänne hänet ja ne, jotka häntä palvelevat."
Auringonlaskun viimeisen hehkun mukana ukkospilvetkin olivat hajonneet ja taivaalla paistoi kirkas kuu, jonka valossa sotilaat alkoivat etsiä Imbozwia ja hänen liittolaisiaan. Viimemainittuja he saivat käsiinsä kahdeksan tai kymmenen, kaikki roistonnäköisiä, kamalasti maalattuja ja koristeltuja kuin päämiehensäkin, mutta Imbozwia itseään he eivät löytäneet.
Aloin jo arvella, että hän oli hämmingissä päässyt pujahtamaan pakoon, kun samassa kuulin rivin toisesta päästä — me olimme yhä pääluihimme sidottuina — Sammyn tosin käheän mutta kuitenkin iloisen äänen huutavan:
"Mr. Quatermain, oikeuden nimessä pyydän teitä saattamaan hänen majesteettinsa tietoon, että tuo petollinen noita, jota hän etsii, itkee ja murisee nyt sen haudan pohjalla, joka oli kaivettu sulkemaan syliinsä minun kuolleet jäännökseni."
Minä ilmoitin sen hänen majesteetilleen, ja heti Babemban ja hänen sotilastensa voimakkaat kädet tempaisivat Imbozwin ylös haudasta ja laahasivat vihastuneen Bausin eteen.
"Päästäkää vapaiksi valkoiset herrat ja heidän seurueensa", Bausi sanoi, "ja tuokaa heidät tänne."