"Kuollut Äiti syöty!" minä huudahdin.
"Niin, Macumazahn. Pongo-maan laki on sellainen, että jostain uskonnollisesta syystä niiden, jotka ovat etuoikeutettuja tuohon pyhään ateriaan, on nautittava kuolleen Kukan äidin ruumista."
"Mutta Valkea paholainen ei kuole eikä joudu syötäväksi?" kysyin.
"Ei, niinkuin sanoin, hän ei kuole. Hän on se, joka saattaa toiset kuolemaan, minkä epäilemättä saatte nähdä, jos menette Pongo-maahan", Babemba lisäsi julmasti.
"Kautta kunniani", ajattelin itsekseni, kun Babemban kerrottua tietonsa kuulustelu loppui, "jos se olisi minun vallassani, niin jättäisin hornan valtaan koko Pongo-maan valkeine paholaisineen." Sitten muistin, miten Veli Johannes suhtautui asiaan, ja alistuin huoahtaen kohtalooni. Sattuikin niin, että se, tarkoitan kohtalo, oli tässä asiassa aivan puolueeton. Varhain seuraavana aamuna Babemba palasi.
"Herrat, herrat", hän sanoi, "on tapahtunut ihmeellinen asia! Illalla puhuimme pongoista ja kas, nyt on Pongo-maasta saapunut tänne lähetystö; se saapui auringonnousun aikaan."
"Missä tarkoituksessa?" kysyin.
"Ehdottamaan rauhaa oman kansansa ja mazitujen välille, He pyytävät Bausia lähettämään lähettiläitä heidän kaupunkiinsa järjestämään pysyväistä rauhaa. Ikäänkuin joku lähtisi!" hän lisäsi.
"Ehkäpä joku uskaltaisi", minä vastasin, sillä uusi ajatus johtui mieleeni, "mutta menkäämme Bausin luo."
Puolta tuntia myöhemmin istuimme kuninkaan pihassa, nimittäin Stephen ja minä, sillä Veli Johannes oli jo sisällä kuninkaallisessa majassa keskustelemassa Bausin kanssa. Matkalla olimme puhuneet muutaman sanan.