"Olenko minä pongo, joka tahtoisin tappaa lähettiläitä ja syödä heidät?" kysyi Bausi terävästi, ja minä huomasin pongo-lähettilästen hiukan hätkähtävän.
"Kuningas, sinä erehdyt. Pongot syövät vain niitä, jotka Valkea jumala on valinnut. Se on uskonnollinen meno. Minkävuoksi he, joilla on runsaasti karjaa, haluaisivat syödä ihmisiä?"
"Sitä en tiedä", murisi Bausi, "mutta täällä on eräs, joka tietäisi kertoa erilaisen tarinan", ja hän katsahti Babembaan, joka kääntelehti levottomana.
Kombakin katsahti häneen julmilla silmillään.
"Ei ole luultavaa", hän sanoi, "että kukaan haluaisi syödä noin vanhan ja luisevan ukon, mutta se sikseen. Kiitän sinua, kuningas, turvallisuuden lupauksesta. Olen tullut pyytämään sinua, että lähettäisit lähettiläitä neuvottelemaan kalubin ja Motombon kanssa pysyväisen rauhan perustamisesta kansaimme välille."
"Miksi kalubi ja Motombo eivät tule tänne neuvottelemaan?" kysyi Bausi.
"Koska laki kieltää heitä lähtemästä maasta, oi kuningas. Senvuoksi he lähettivät minut, joka olen tuleva kalubi. Kuule siis. Kautta sukupolvien on sota vallinnut välillämme. Se alkoi niin kauan sitten, että vain Motombo tietää sen alkamisesta, jonka jumalat ovat hänelle ilmaisseet. Pongo-kansa omisti muinoin koko tämän maan, vain heidän pyhät paikkansa olivat veden tuolla puolen. Sitten esi-isäsi tulivat ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa, surmaten monta vieden toisia orjiksi ja ottaen heidän naisensa vaimoikseen. Nyt sanovat Motombo ja kalubi, tulkoon sodan sijalle rauha; sinne, miss on vain kuivaa hiekkaa, kasvakoot laiho ja kukat; pimeys, jossa ihmiset eksyvät tieltä ja menehtyvät, muuttukoon iloiseksi valoksi, jossa voimme istua päivänpaisteessa, pidellen toinen toistamme kädestä."
"Kuule, kuule!" minä mutisin aivan liikutettuna hänen kaunopuheisuudestaan. Mutta Bausi ei ollut vähääkään liikutettu; päinvastoin hän näytti katsovan tuota runollista ehdotusta mitä mustimmalla epäluulolla.
"Lakatkaa surmaamasta kansaamme ja pyydystämästä heitä uhriksi Valkealle paholaisellenne, niin vuoden tai parin kuluttua voimme kuunnella sanojasi, jotka ovat hunajalla voidellut", hän sanoi. "Nykyisten olosuhteiden vallitessa pidämme niitä vain kärpäspyydyksenä. Mutta jos neuvonantajaimme joukossa on joku, joka on halukas käymään Motombon ja kalubin luona ja kuulemaan, mitä heillä on ehdotettavana, ja ottamaan omalle vastuulleen kaiken, mitä hänelle siellä voi tapahtua, niin minä en pane vastaan. Ja nyt, neuvonantajani, puhukaa, ei yht'aikaa vaan yksi kerrallaan, ja olkaa nopeat, sillä joka ensimmäisenä puhuu, hän saa tämän kunnian."
En luule koskaan kuulleeni syvempää hiljaisuutta kuin se, joka seurasi tätä kehoitusta. Kukin induna katsoi naapuriinsa, mutta ei kukaan sanonut ainoatakaan sanaa.