Viittä minuuttia myöhemmin me istuimme kuninkaan "suuressa salissa" itsensä Bausin ja Babemban kanssa. Siellä pidettiin ankaraa neuvottelua. Bausi rukoili Veli Johannesta luopumaan matkasta, ja samoin minä. Babemba sanoi yritystä mielettömyydeksi, sillä hän vainusi muka taikavoimaa ja kuolemaa ilmassa, hän, joka tunsi pongot.
Veli Johannes vastasi herttaisesti, että hän aikoi varmasti käyttää hyväkseen tätä taivaan suomaa tilaisuutta saadakseen nähdä yhden niitä harvoja jäljellä olevia seutuja tässä osassa Afrikkaa, jonka läpi hän ei vielä ollut vaeltanut. Stephen haukotteli ja leyhytteli itseään nenäliinalla, sillä majassa oli kuuma, ja huomautti, että kun hän kerran oli tullut näin kauas muutaman harvinaisen kukan takia, hän ei aikonut palata tyhjin käsin.
"Minä arvaan, Dogeetah", Bausi virkkoi viimein, "että sinulla on tähän matkaan jokin syy, jota salaat minulta. Mutta minulla on aikomus pitää sinut väkisin täällä."
"Jos niin teet, se rikkoo veljeytemme", vastasi Veli Johannes. "Älä koeta saada tietää, mitä sinulta salaan, vaan odota, kunnes tulevaisuus sen näyttää."
Bausi voihkaisi ja myöntyi. Babemba sanoi, että Dogeetah ja Wazela olivat lumotut ja että vain minä, Macumazahn, olin säilyttänyt järkeni.
"Se on siis päätetty", Stephen huudahti, "John ja minä matkustamme lähettiläinä Pongo-maahan, ja sinä, Quatermain, jäät tänne pitämään silmällä metsästäjiä ja varastoja."
"Nuori mies", minä vastasin, "tahdotko loukata minua? Vaikka isäsi jätti sinut minun turviini! Jos te molemmat lähdette, minäkin tulen mukaan, vaikka sitten saisimme matkustaa ilkosen alasti. Mutta salli minun sanoa kerta kaikkiaan niin suurella painolla kuin voin, että pidän teitä molempia sekapäisinä järkijättöinä ja että elleivät pongot syö teitä, se on enemmän kuin olette ansainneet. Ajatella, että minun ikäiseni mies raahataan villien ihmissyöjien joukkoon ilman ainoatakaan pistoolia, taistelemaan paljain käsin tuntematonta petoa vastaan! No niin, kuolla voimme vain kerran — tarkoitan nykyisten tietojemme mukaan."
"Kuinka totta", huomautti Stephen; "kuinka omituisen ja syvämielisen totta!"
Oi, olisin voinut läimäyttää häntä korvalle. Menimme jälleen pihalle, minne Komba ja hänen palvelijansa olivat kokoontuneet. Tällä kertaa he tulivat kantaen lahjoja, taikka ne kannettiin heidän puolestaan paikalle. Lahjain joukosta muistan kaksi kaunista norsun hammasta, joista aloin epäillä, ettei maa mahdollisesti ollutkaan kokonaan veden ympäröimä, sillä norsut tuskin eläisivät saarella; rasiallisen kultahiekkaa ja kuparirenkaita, jotka osoittivat, että maa oli kivennäisrikas; valkeata kotikutoista, hienoa; liinaa ja muutamia todella kauniisti koristettuja tuoppeja, joista näin, että kansalla oli taiteellista makua. Mistä tuo taiteellisuus oli kotoisin, sitä en ymmärrä, enemmän kuin koko rodun alkuperääkään. Varmaa selitystä en ainakaan tiedä, sillä päteviä todisteita en ole löytänyt. Tuskin he tietävät itsekään.
Taas istunto avattiin. Bausi ilmoitti, että me kolme valkoihoista kukin yhden palvelijan seuraamana (sen minä olin määrännyt) aioimme lähteä lähettiläinä Pongo-maahan, ottamatta mukaamme ampuma-aseita, neuvottelemaan siellä molempain kansain välisestä rauhasta ja erittäinkin keskinäisestä kaupasta ja avioliittosuhteista. Kahden jälkimmäisen pykälän lisäämistä Komba vaatimalla vaati; silloin en vielä ymmärtänyt niiksi. Hän, Komba, takasi meille Motombon ja kalubin, maansa henkisen ja ajallisen hallitsijan, nimessä turvallisuutta sillä ehdolla, että emme koettaisi loukata emmekä vahingoittaa jumalia; sopimuksesta ei päässyt mihinkään, vaikka teki mieleni sitä kiertää. Vannoen hän vielä vakuutti saattavansa meidät vahingoittumattomina takaisin Mazitu-maahan kuuden päivän kuluttua sen rannoilta lähdettyämme.