"Oi Komba", sanoin, "pyssy on isäni, äitini, vaimoni ja kaikki, mikä minulle on läheistä. En liikahda täältä ilman sitä."
"Silloin, valkea herra", vastasi Komba, "teet hyvin, jos jäät tähän maahan perheesi keskuuteen, sillä jos koetat tuoda sen mukanasi Pongo-maahan, saat surmasi samassa kuin jalkasi rannalle astut."
En ehtinyt löytää vastausta, ennenkuin Veli Johannes sanoi:
"On luonnollista, että suuri metsästäjä Macumazana ei haluaisi luopua siitä, mikä hänelle on kuin sauva ontuvalle. Mutta minun laitani on toinen. En ole vuosikausiin käyttänyt pyssyä enkä tapa mitään Jumalan luomaa lukuunottamatta muutamia koreasiipisiä hyönteisiä. Olen valmis tulemaan maahasi aseenani vain tuo", ja hän osoitti takanaan aitausta vasten seisovaa hyönteishaavia.
"Hyvä, olet tervetullut", sanoi Komba, ja minä olin näkevinäni hänen silmäsään ilkeän ilonloisteen. Seurasi väliaika, jonka kuluessa minä selitin Stephen'ille yrityksen mielettömyyden. Mutta silloin tuon nuoren miehen härkämäinen itsepäisyys taaskin kauhukseni tuli näkyviin.
"Ymmärrät tietysti, Quatermain", hän sanoi, "ettemme voi antaa tuon ukkelin lähteä yksin, tai minä en ainakaan voi. Sinun asiasi on toinen, kun sinulla on poika, joka on sinusta riippuvainen. Mutta ottamatta lukuun sitä tosiasiaa, että aion saada —" hän oli juuri lisäämäisillään "orkidean", kun minä työkkäsin häntä. Se oli tietysti naurettavaa, mutta minut valtasi levottomuus ja pelko, että Komba jollain salaperäisellä tavalla ymmärtäisi, mitä hän oli sanomassa. "Mikä nyt? Ah! Kyllä käsitän, mutta tuo lurjus ei ymmärrä englantia. Niin, lukuunottamatta kaikkea muuta syynä ei ole riistanhalu, ja sinä olet tietysti oikeassa. Mutta jos mr. Veli Johannes lähtee, niin minä lähden mukaan, ja vaikka hän ei menisikään, minä menen yksin."
"Sinä käsittämätön aasinpenikka", minä mutisin vähän syrjässä.
"Mitä tuo nuori valkoinen herra sanoo haluavansa meidän maastamme?" kysyi kylmästi Komba, joka pirullisella tarkkuudella oli lukenut Stephen'in ajatukset hänen kasvoistaan.
"Hän sanoo olevansa vaaraton vaeltaja, joka tahtoisi katsella seutuja maassanne ja tutkia, onko teillä siellä kultaa", minä vastasin.
"Todellakin. Hän voi tutkia seutuja, ja kultaa meillä on", hän kosketti rannerenkaitaan, "ja sitä hän saa mukaansa niin paljon kuin jaksaa kantaa. Mutta mahdollisesti, valkoiset herrat, te haluatte puhua asiasta yksin. Sallitko meidän poistua hetkeksi, oi kuningas?"