"Ja minä myöskin seuraan baas Quatermain'ia", mutisi Hans, "sillä ilman pyssyäkin olen älykäs, niinkuin esiäitini olivat ennen minua."
"Paitsi silloin kun nautit lääkettä, Pilkkukäärme, ja vaivut unien hämärään", pilkkasi joku zuluista. "Otatko mukaasi tuon hienon vuoteen, jonka kuningas sinulle lähetti?"
"Ei, sinä narrin penikka!" Hans vastasi. "Lainaan sen sinulle, joka et ymmärrä, että nukkuessanikin minussa on enemmän viisautta kuin sinussa valveilla ollessasi."
Sitten oli päätettävä, kuka tulisi kolmanneksi. Kun ei kumpikaan Veli Johanneksen palvelijoista, jotka olivat seuranneet häntä hänen kiertomatkoillaan, ollut sopiva — toinen oli nimittäin sairas ja toinen pelkuri — niin Stephen ehdotti Sammya etupäässä senvuoksi, että hän osasi keittää.
"Ei, mr. Somers, ei", Sammy sanoi vakavana. "Siihen minä panen lujan vastalauseeni. Vaatia keittotaitoista tulemaan sellaiseen maahan, jossa hänet itsensä keitetään, on samaa kuin keittää lapsi äitinsä maidossa."
Jätimme hänet siis rauhaan ja kiinnitimme lyhyen neuvottelun jälkeen huomiomme Jerryyn, hentoon mutta urheaan mieheen, joka oli halukaskin seuraamaan meitä. Lopun siitä päivästä käytimme valmisteluihin, jotka tosin olivat yksinkertaisia, mutta vaativat kuitenkin hyvän joukon ajatusta. Olisin halunnut Hansin avukseni, mutta suureksi harmikseni en löytänyt häntä. Kun hän lopultakin ilmestyi, kysyin, missä hän oli ollut. Hän vastasi käyneensä metsässä veistämässä itselleen sauvan, sillä hän oli ymmärtänyt, että meillä oli pitkä matka käveltävänä. Hän näyttikin minulle sauvan, ja se oli pitkä ja paksu tanko lujaa ja kaunista bamburuokoa, jota kasvaa Mazitu-maassa.
"Mihin aiot käyttää tätä kömpelöä seivästä?" minä sanoin. "Meillähän on runsaasti sauvoja."
"Uusi matka, uusi sauva, baas! Tämä puulaji on sitäpaitsi täynnä ilmaa ja voi auttaa minua pysymään pinnalla, jos meidät heitetään veteen."
"Mikä keksintö!" minä huudahdin ja heitin asian mielestäni. Seuraavana päivänä aamun koittaessa me läksimme Stephen ja minä ratsastaen aaseilla, jotka nyt olivat lihavat ja hyvissä voimissa, ja Veli Johannes valkealla härällään, joka oli mitä tottelevaisin eläin ja erittäin kiintynyt häneen. Kaikki metsästäjät seurasivat meitä täysissä aseissa aina Mazitu-maan rajalle asti, missä heidän piti odottaa paluutamme mazitu-rykmentin seurassa. Itse kuningaskin saattoi meitä kaupungin länsiportille ja otti sieltä kaikilta mutta etenkin Veli Johannekselta hellät jäähyväiset. Sen lisäksi hän vielä kutsutti luokseen Komban palvelijoineen ja vannoi uudelleen, että jos meille tapahtuisi jotain vahinkoa, hän ei lepäisi ennenkuin keksittyään keinon pongo-kansan perinpohjaiseen tuhoamiseen.
"Älä pelkää", Komba vastasi kylmästi, "pyhässä Rican kaupungissamme me emme sido viattomia vieraita paaluihin nuolilla ammuttaviksi."