Hän koetti tutkia kasvojamme, mutta kaikeksi onneksi täysi kuu pujahti juuri paksuun pilveen, joten hän ei voinut hyvin lukea ilmeitämme. Kuulin hänen huoahtavan helpotuksesta ja sanovan:
"Kalubi ja hänen päämiehensä ovat keittämässä lammasta, heillä on tapana siten juhlia kuunvaihdetta. Seuratkaa minua, valkoiset herrat."
Kiersimme hänen johdollaan pitkän katoksen pään emmekä edes vilkaisseet sinnepäin, ja jatkoimme läpi sen edessä olevan puutarhan kohti noita kahta kaunista majaa, jotka mainitsin. Lähelle tultuamme hän taputti käsiään, ja samassa hänen eteensä ilmestyi nainen, en tiedä mistä. Hän kuiskasi jotakin naiselle. Tämä poistui ja palasi samassa neljän tai viiden muun naisen seuraamana, kullakin kädessään savilamppu täynnä öljyä ja siinä palmunsyinen sydän. Lamput asetettiin majoihin, jotka osoittautuivat hyvin puhtaiksi ja mukaviksi, kalustona puutuoleja ja matala pöytä, jonka jalat oli veistetty antiloopin jalan muotoisiksi. Peräseinällä oli senlisäksi puukoroke ja sillä pehmeästä heinästä tehtyjä vuoteita ja niiden peittona mattoja.
"Täällä saatte levätä turvallisina", hän sanoi, "sillä, valkeat herrat, ettekö ole pongo-kansan kunnianarvoisia vieraita? Heti teille tuodaan ruokaa" (minua puistatti), "ja kun olette syöneet vahvasti, niin kalubi ja hänen neuvonantajansa ottavat teidät vastaan tuolla juhlatalossa, ja saatte puhella hänen kanssaan jo ennenkuin panette levolle, jos se on teille mieleen. Jos tarvitsette jotakin, niin lyökää kepillä tuohon saviruukkuun, ja heti joku saapuu", ja hän osoitti astiaa, joka näytti suurelta kuparikattilalta ja seisoi majan edessä olevassa puutarhassa lähellä naisia, jotka juuri olivat sytyttämässä tulta. "Tässä ovat tavaranne; ei mitään ole poissa, ja tässä tulee vettä, jossa saatte peseytyä. Nyt minun on mentävä suorittamaan selontekoni kalubille", ja hän poistui kohteliaasti kumartaen.
Hetken kuluttua poistuivat myöskin hiljaiset, somat naiset — ruokaa hakemaan, olin kuulevinani jonkun heistä sanovan, ja ennen pitkää olimme yksin.
"Kautta tätivainajani!" sanoi Stephen, leyhytellen kasvojaan nenäliinallaan, "näittekö tuota naisen paistamista? Olen usein kuullut ihmissyöjistä, noista raakalaisista, mutta nähdäpä itse toimitus! Oi, kautta tätini hengen!"
"On hyödytöntä huutaa poismennyttä tätiäsi — vaikka sinulla olisikin sellainen. Mitä odotit täältä löytäväsi, kun välttämättä halusit päästä tähän helvettiin?" kysyin synkkänä.
"Enpä tiedä, ukkoseni. Älä vaivaa minua ylimalkaisilla odotuksilla. Ne olivat syynä siihen, ettemme vanhan isäparkani kanssa koskaan voineet tulla toimeen. Mainitsin hänelle aina tuon lauseen: 'Riittää kullekin päivälle surunsa', kunnes hän lopulta lähetti noutamaan suuren perheraamatun ja viivoitti sen raivoissaan punaisella musteella. Mutta kuulepa, luuletko, että me saamme ruveta harjoittelemaan pyhän Laurentiuksen osaa tuolla vartaassa?"
"Luulen varmasti", minä vastasin, "ja kuten vanha Babemba sinua varoitti, et saa murista."
"Saan kyllä ja tahdonkin. Ja varmaan te myöskin, Veli Johannes?"