Ennenkuin Veli Johannes ehti vastata, Komba saapui ja kysyttyään, oliko ruokahalumme ollut hyvä, ilmoitti kalubin ja hänen päämiestensä odottavan meitä. Läksimme siis liikkeelle muut paitsi Jerry, jonka jätimme tavaroitamme vartioimaan, ja otimme mukaamme kalubille varaamamme lahjat.
Komba opasti meidät juhlatalolle asti, missä tuli syvennyksessä oli sammunut tai peitetty tuhkalla, ja ristikko kaameine sisällyksineen hävinnyt. Verhot oli vedetty ylös, joten kirkas kuunvalo pääsi virtaamaan sisälle ja valaisemaan huonetta. Puisilla tuoleilla puoliympyrässä, kasvot veräjään päin, istuivat kalubi ja hänen kahdeksan neuvonantajaansa, kaikki harmaahapsisia miehiä, kalubi itse keskellä. Hän oli pitkä, laiha, keski-ikäinen mies, jonka kasvot näyttivät minusta niin hermostuneilta, etten sellaisia ennen ollut nähnyt. Iho värähteli lakkaamatta, ja kädet eivät olleet hetkeäkään liikkumatta. Silmätkin olivat, mikäli tuossa valaistuksessa voin nähdä, täynnä kauhua.
Hän nousi seisoalleen ja kumarsi, mutta neuvonantajat jäivät istumaan, tervehtien meitä pitkällä ja hiljaisella kättentaputuksella, mikä nähtävästi oli pongojen tervehtimistapa.
Me kumarsimme vastaukseksi ja istuuduimme sitten kolmelle meitä varten varatulle tuolille, Veli Johannes keskelle. Mavovo ja Hans seisoivat takanamme, jälkimmäinen nojaten pitkään bambusauvaansa. Niin pian kuin nämä esivalmistelut olivat ohi, kalubi kutsui Kombaa, jota hän juhlallisesti nimitti "Jumalan valituksi" ja "Tulevaksi kalubiksi" (huomasin hänen lausuvan sanan arastellen), tekemään selkoa tehtävänsä onnistumisesta ja siitä, mistä johtui valkoisten herrain läsnäolollaan maalle tuottama kunnia.
Komba totteli. Puhuteltuaan kalubia kaikilla mahdollisilla kunnianimillä, sellaisilla kuin "Ainoa yksinvaltias", "Herra, jonka jalkoja suutelen", "Hän, jonka silmät ovat tulta ja kieli kuin miekka", "Hän, jonka viittauksesta ihmiset kuolevat", "Uhrijuhlan herra", "Pyhän aterian ensimmäinen maistaja", "Jumalain rakastettu" (tämän kuullessaan kalubi hätkähti aivankuin olisi tuntenut keihään piston), "Toinen maan päällä paitsi Motomboa, kaikkein pyhintä, kaikkein vanhinta, jonka alku on taivaassa ja joka puhuu taivaan äänellä" j.n.e., j.n.e., hän teki tarkasti mutta lyhyesti selkoa kaikesta, mitä oli tapahtunut hänen matkallaan Bezan kaupungissa.
Erittäin perinpohjaisesti hän kertoi siitä, kuinka hän Motombolta saamansa tehtävän mukaisesti oli kutsunut valkeat herrat Pongo-maahan ja hyväksynyt heidät samalla mazitu-kansan lähettiläiksi, kun ei kukaan ollut vastannut kuningas Bausin tarjoukseen tämän tehtävän suhteen. Sen hän vain oli Motombon määräyksestä vaatinut, etteivät vieraat saaneet tuoda mukanaan noita taika-aseita, jotka purkavat sisästään savua ja kuolemaa. Tämän ilmoituksen kuullessaan kalubi taaskin hämmentyi, minkä Komba luultavasti huomasi yhtä hyvin kuin mekin hänen ilmeikkäistä kasvoistaan. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, ja hetken vaiettuaan Komba jatkoi selitystään, ettei sellaisia aseita oltu tuotu, sillä hän ei ollut tyytynyt meidän vakuutukseemme, vaan oli tovereineen tarkastanut matkatavaramme ennen lähtöämme Mazitu-maasta.
Senvuoksi, hän lisäsi, ei ollut syytä pelätä, että me aiheuttaisimme tuon vanhan ennustuksen täyttymyksen, joka sanoo, että heti kun pyssyn laukaus kuuluu pongo-kansan keskuudessa, jumalat tuhoavat maan ja kansa lakkaa olemasta kansa.
Puheensa lopetettuaan hän istuutui vaatimattomalle paikalle taaksemme. Senjälkeen kalubi tervehti meitä muodollisesti mazitu-kuninkaan Bausin lähettiläinä ja alkoi vihdoin puhua niistä eduista, joita pysyväinen rauha tuottaisi molemmille kansoille. Lopuksi hän esitti rauhan ehdot. Oli selvää, että ne oli huolellisesti valmistettu, mutta niiden toistaminen on tarpeetonta, sillä ne eivät koskaan vieneet tulokseen, ja epäilen, tokko se lie ollut tarkoituskaan. Riittää, kun sanon, että niissä puhuttiin ristiavioliitoista, vapaasta kaupasta, veriveljeydestä ja muusta sellaisesta, minkä suurimmaksi osaksi olen unohtanut, ja että rauha oli valmistettava siten, että Bausi ottaisi kalubin tyttären ja kalubi Bausin tyttären vaimokseen.
Me kuuntelimme vaieten ja hänen lopetettuaan olimme pitävinämme neuvottelua, jonka jälkeen minä otin puheenvuoron Veli Johanneksen puolesta, joka muka oli liian ylhäinen henkilö puhuakseen itse, ja sanoin, että ehdot olivat meistä hyvät ja järkevät ja että aiomme mielihyvällä esittää ne Bausille ja hänen neuvonantajilleen kotiin palattuamme.
Kalubi ilmaisi suurta tyytyväisyyttään tämän sanani johdosta, mutta huomautti sivumennen, että ennen kaikkea asia oli esitettävä Motombolle hänen lausuntoaan varten, jota ilman millään valtiollisella päätöksellä ei ollut laillista pätevyyttä pongo-kansan keskuudessa. Lisäksi hän ehdotti, että jos meillä ei olisi mitään sitä vastaan, niin kävisimme huomenna tervehtimässä hänen pyhyyttään, lähtien aamulla auringon ollessa kolmen tunnin ikäinen, sillä Motombo asui päivän matkan päässä Ricasta. Pidettyämme jälleen neuvottelua me vastasimme, että vaikka meillä, valkoisilla herroilla olikin vähän aikaa, aioimme kuitenkin koettaa käydä Motombon luona, koska hän kuulemamme mukaan oli liian vanha voidakseen tulla meitä tervehtimään. Mutta nyt olimme väsyksissä ja halusimme panna maata. Senjälkeen me esitimme lahjamme, jotka otettiin armollisesti vastaan selittäen, että vastalahjat annettaisiin meille Pongo-maasta lähtiessämme.