Purettuaan tällä tavalla sydämensä ukko tarttui Stephen'in tukkaan ja suuteli häntä juhlallisesti otsalle.
"Kyllä, isä", vastasi poika, "kyllä se saa olla viimeinen kerta. Allanin ansio on, että onnellisesti selvisimme kaikesta. Mutta kesken kaiken, salli minun esittää sinut morsiamelleni sekä hänen isälleen ja äidilleen."
No niin, lopun voi kukin arvata. Heidät vihittiin kahta viikkoa myöhemmin Durban'issa, ja juhla oli hyvin hauska, sillä sir Alexander, joka sivumennen sanoen rahalliselta kannalta suhtautui minuunkin hyvin anteliaasti, kutsui sananmukaisesti koko kaupungin vieraikseen. Pian senjälkeen Stephen mr. ja mrs. Eversleyn ja isänsä seurassa vei nuoren vaimonsa kotiin "kasvatettavaksi", vaikka en ole koskaan kuullut, mitä tuohon toimitukseen sisältyi. Hans ja minä saatoimme heidät satamaan, ja ero oli hyvin surullinen, vaikka Hans olikin rikastunut 500 punnalla, jotka Stephen oli hänelle luvannut. Hän osti rahalla farmin ja kohosi urotöittensä perusteella jonkinlaiseksi pikku päälliköksi. Josta myöhemmin — niinkuin sukutauluissa sanotaan.
Sammysta tuli pienen hotellin omistaja ja hän vietti suurimman osan aikaansa tarjoiluhuoneessa, kestiten vieraitaan mahtipontisilla lauseilla, joittenka tyyli muistutti mielestäni erästä "Tutkielma ihmisestä" nimistä runoelmaa (jota kerran koetin lukea mutta en voinut), ja kertoen urotöistään soturina mazitu-raakalaisten ja ihmissyöjäin, paholaisenpalvelijain pongojen maassa.
Paria vuotta myöhemmin sain Stephen'iltä kirjeen, jossa hän ilmoitti pojan ja perillisen syntymästä. Kirjeestä minun täytyy lainata muutama sivu:
"Kuten mainitsin, isäni on antanut mr. Eversley'lle pienen pitäjän, soman pikku alueen, missä papilla ei ole paljoa tehtävää. Se pitää parahiksi yllä kunnioitettavat appivanhempani. Joka tapauksessa 'Dogeetah' viettää suuren osan aikaansa kuljeskellen hyönteishaaveineen lähellä olevassa New Forestissa ja koetellen kuvitella olevansa jälleen Afrikassa. 'Kukan äidillä' (joka tottuneena jalkoja suuteleviin mykkiinsä ei tule toimeen englantilaisten palvelijain kanssa) on muunlaista ajanvietettä. Pappilan maalla on pieni järvi ja siinä pieni saari. Saarelle hän on pystyttänyt kaisla-aidan laakerinmuotoisen lumimarjapensaan ympärille, joka kukkii samaan aikaan kuin Pyhä kukka, ja milloin vain ilma sallii, hän istuu aitauksessa luullakseni suorittaen 'Kukan pyhiä menoja'. Ainakin eräänä päivänä, kun kävin venheellä hänen luonaan, tapasin hänet valkea puku yllä ja laulaen jotain salaperäistä alkuasukaslaulua."
* * * * *
Siitä on kulunut monta vuotta. Sekä Veli Johannes että hänen vaimonsa ovat menneet lepoonsa, ja heidän omituinen tarinansa, miltei omituisin maailmassa, on kirjaimellisesti joutunut unhotuksiin. Stephen, jonka isä myöskin on kuollut, on varakas baronetti ja tärkeä jäsen parlamentissa ja valtuustossa sekä monen kauniin lapsen isä, sillä entinen miss Hope on osoittautunut yhtä hedelmälliseksi kuin Hedelmällisyyden jumalattaren tyttären — sehän oli äidin todellinen asema — pitääkin olla.
"Joskus", hän sanoi minulle kerran naurahtaen silmäillessään lukuisaa (ja meluavaa) lapsilaumaansa, "joskus, oi Allan" — tuon puhetavan hän on yhä säilyttänyt — "toivoisin olevani Kukan kodin hiljaisuudessa. Ah!" hän lisäsi ääni värähtäen, "en koskaan voi unohtaa pyhän järven sineä enkä pilviä aamun koitteessa. Uskotteko, että kuoltuani saan ne nähdä, oi Allan?"
Pidin hänen sanojaan sillä kertaa aivan kiittämättöminä, mutta ihmisluonto on omituinen, ja me olemme kaikki kiintyneet lapsuutemme näkyihin ja ikävöimme aika-ajoin hengittämään synnyinseutumme ilmaa.