"Kyllä, varmasti isken hänet maahan", vastasi Woodden, puristaen suurta nyrkkiään ja katsellen ympärilleen epäluuloisin silmin.
"Kuulkaapa nyt, Woodden. Oletteko katsonut Odontoglossum Pavo'a ja mitä arvelette siitä?" ja hän osoitti kasvia, joka seisoi keskellä pienellä pöydällä olevaa ryhmää huutokaupanpitäjän pöydän alapuolella. Sen latvassa oli terttu mitä sievimpiä valkeita kukkia. Ylimmässä terälehdessä (jos se on terä) ja samoin kunkin pyöreähkön kukan huulella oli pilkku ei laikka, joka oli kuin riikinkukon pyrstösulkain taivaankaarenvärinen silmä, mistä kukka arvattavasti olikin saanut nimensä "Pavo" eli riikinkukko.
"Kyllä, herra, ja minusta se on kaunein mitä eläissäni olen nähnyt. Ei ole Englannissa toista 'glossumia, joka vetäisi vertoja tuolle 'glossum Paving'ille", hän lisäsi vakaumuksella ja sanottuaan sanan liikahti taas vähän. "Mutta monet haluavat saada sen. Näin heidän haistelevan kukan ympärillä kuin, kuin — mäyräkoirat rotan kololla. Ja" (riemuitsevalla äänellä) "he eivät tee sitä tyhjän tähden."
"Aivan niin, Woodden, teillä on terävä äly. Mutta nähkääs, meidän on saatava tuo 'Pavo' maksoi mitä maksoi. Nyt isäukko on lähettänyt hakemaan minua. Tulen heti takaisin, mutta voi sattua este. Jos niin on, niin te saatte tarjota puolestani, sillä en uskalla luottaa noihin asiamiehiin. Tästä saatte valtakirjan", ja hän kirjoitti kortille: 'Puutarhurini Woodden saa määräyksen huutaa puolestani. — S.S.' "Nyt, Woodden", hän jatkoi annettuaan kortin palvelijalle, joka vei sen huutokaupanpitäjälle, "älkää ruvetko narriksi ja päästäkö 'Pavoa' käsistänne."
Seuraavassa hetkessä hän oli mennyt.
"Mitä herra sanoi, sir?" kysyi Woodden minulta. "Ettäkö minun on hankittava tuo 'Paving' maksoi mitä maksoi?"
"Niin", vastasin, "niin hän sanoi. Arvaan, että se maksaa paljon — monta puntaa."
"Mahdollisesti, sir, en voi sanoa. Kaikki mitä tiedän on, että minun on ostettava se, kuten voitte olla todistajani. Herrani — hän ei nureksi rahojen vuoksi. Mitä hän haluaa, sen hän hankkii, tarkoitan, ainakin horkideoja."
"Kaiketi tekin pidätte orkideoista, mr. Woodden?"
"Pidänkö, sir? Minä rakastan niitä!" (Taas hän liikahti.) "En rakasta mitään muuta niin paljon; en edes vanhaa vaimoani" (sitten innostuneena) "enkä edes herraakaan, vaikka Jumala tietää, että rakastan häntä paljon! Mutta pyydän anteeksi, sir" (hän vetäisi taas otsasuortuvaansa), "ettekö tahtoisi pidellä metallilaatikkoanne vähän tiukemmin? Minun on pidettävä silmällä sekä sitä että O'Paving'ia, ja huomasin juuri tuon korkeahattuisen miehen katsovan siihen epäluuloisesti."