"Kyllä, mr. Somers. Odotan teitä puoli tuntia myymälähuoneessa ja lupaan, ettei kukaan saa nähdä kukkaa ennen paluutanne."
"Kiitos. Olette hyvä ihminen, ja minä lupaan, ettette menetä mitään ystävällisyydellänne, mikäli vain se on voimissani."
Menimme yhdessä myymälähuoneeseen, jossa jokin ajatus äkkiä johtui mr.
Somers'in mieleen.
"Kautta Jupiterin!" hän sanoi, "olin vähällä unohtaa Odontoglossumin.
Missä Woodden? Aha, tulkaapa tänne, Woodden, tahdon puhua kanssanne."
Woodden'iksi puhuteltu totteli. Hän oli noin viidenkymmenen iässä oleva mies, epämääräistä väriä, sillä hänen silmänsä olivat hyvin vaalean siniset tai harmaat ja tukka hiekan ruskea; muuten hän oli sitkeän näköinen ja vahvarakenteinen, suurissa käsissä näkyi työn jälkiä, kämmenet olivat kovettuneet ja kynnet lyhyiksi kuluneet. Hän oli puettu kiiltävän mustaan pukuun, jollaista työtätekevä luokka käyttää hautajaisissa. Päätin heti mielessäni, että hän oli Puutarhuri.
"Woodden", virkkoi mr. Somers, "tällä herralla on maailman ihanin orkidea. Pitäkää silmällä, ettei kukaan ryövää häntä. Tässä huoneessa on sellaisia, mr. Quatermain, jotka tahtoisivat murhata teidät ja heittää ruumiinne Thames'iin tuon kukan takia", hän lisäsi synkästi.
Kuullessaan tämän ilmoituksen Woodden liikautti vähän jalkojaan ikäänkuin olisi tuntenut maanjäristyksenedellisiä liikkeitä. Se oli hänen tapansa, milloin jokin hämmästytti häntä. Sitten hän kiinnitti minuun kalpeat silmänsä, jotka sanoivat selvästi, että ulkomuotoni ihmetytti häntä, vetäisi hiekanvärisen suortuvan peukalon ja etusormen välitse ja sanoi:
"Palvelijanne, sir, ja missähän tuo orkidea on?"
Minä osoitin metallilaatikkoa.
"Siellä se on", jatkoi mr. Somers, "ja sitä teidän tulee vartioida. Mr. Quatermain, jos joku yrittää ryövätä teitä, huutakaa Woodden'ia, ja hän iskee hänet maahan. Hän on nimittäin puutarhurini ja täydellisesti luotettava, varsinkin kun on kysymyksessä jonkun maahan iskeminen."