"Se on ollut myytävänä ja myyty, sir. Minä sen ostin."
"Ostitteko hemmetissä? Mikä oli hinta?" Woodden raapaisi päätään.
"En tiedä oikein, sir, en ole milloinkaan ollut hyvä laskennossa, sillä en ole saanut paljoa kirjaoppia, mutta se on kaksikymmentäkolme jotakin."
"Kaksikymmentäkolme puntaako? Ei, kyllä sen on täytynyt olla enemmän. Jumaliste! Sen täytyy olla 230. On se kaunis summa, mutta kaiketi kukka on sen arvoinen."
Samassa hetkessä mr. Primrose, joka kumartuneena pöytänsä yli innokkaassa keskustelussa muutamain kiihoittuneiden orkideahullujen kanssa, nosti päätään.
"Ah, siinähän olettekin, mr. Somers", hän virkkoi. "Koko yleisön nimessä sallikaa minun onnitella itseänne saatuanne omaksenne verrattoman Odontogiossum Pavo'n, jonka mielestäni joka suhteessa vaatimaton hinta oli 2,300 puntaa."
Todellakin tuo nuori mies osasi hyvin ottaa sen vastaan. Hän vavahti vähäisen ja kävi hiukan kalpeaksi, siinä kaikki. Woodden heilahteli edestakaisin kuin kaatuva puu. Minä metallilaatikkoineni vetäydyin nurkkaani. Niin, olin siksi hämmästynyt, että jalkani eivät tuntuneet kantavan. Ihmiset alkoivat puhella, mutta keskustelun huminan yli kuulin nuoren Somers'in matalan äänen:
"Woodden, te olette syntynyt hulluksi", ja vastauksen: "Sitä äitinikin aina sanoi, herra, ja hän kai sen tiesi, jos kuka. Mutta mitä väärää olen nyt tehnyt? Tottelin saamaani määräystä ja ostin 'O'Pavingin'."
"Niin. Älkää olko pahoillanne, miesrukka, oma syyni se on eikä teidän. Itse olen hulluksi syntynyt. Mutta voi taivas! Kuinka suoriudun tästä?" Sitten hän sai takaisin mielenmalttinsa, asteli korokkeen luo ja sanoi pari sanaa huutokaupanpitäjälle. Mr. Primrose nyökkäsi, ja minä kuulin hänen vastaavan:
"Oi, kyllä se käy, älkää olko millännekään. Emme voi vaatia, että tämäntapainen asia suoritetaan ihan hetkessä. Kuukausi tästä päivästä on sopiva."