Hänen mentyään saapui toinen lähetti, joka sekin näytti hämmästyvän päällikkönsä tilaa.
"Bey — jos olet bey", hän lausui epäilevällä äänellä, sillä Hassanin miellyttävät kasvot olivat alkaneet turvota ja saada väriä, "me olemme nähneet kaukoputkella, että englantilainen sotalaiva on lähettänyt venheen ja laskenut Marian kylkeen."
"Jumala on suuri!" mutisi Hassan neuvottomana, "ja Delgado, joka on varas ja petturi aina äitinsä kohdusta, sanoo totuuden. Englantilaiset saatananlapset tulevat maihin. Kaikki on lopussa; ei ole muuta pelastusta kuin pako. Käske miesten paeta pensaikkoon ja ottaa orjat — tarkoitan palvelijansa. Minä lähden heidän kanssaan."
"Ei, sinä et mene", minä keskeytin Sammyn välityksellä; "et ainakaan heti. Sinä seuraat meitä."
Onneton Hassan mietti hetken, sitten hän kysyi:
"Lordi Quatermain" (muistan tämän puhuttelusanan, syystä että se on lähinnä pääriarvoa kaikista arvonimistä, mitä olen saanut tai luultavasti tulen saamaan), "jos annan teille kaksikymmentä kantajaa ja seuraan mukananne muutamia päiviä matkallanne sisämaahan, lupaatteko olla antamatta merkkiä laivallaoleville maanmiehillenne ja opastamatta heitä maihin?"
"Mitä arvelet?" kysyin Stephen'iltä.
"Oi", hän vastasi, "luulenpa, että suostun. Tämä roisto on jo saanut aika hyvän opetuksen, ja jos Krokodiilin väki laskee maihin, se on oleva retkemme loppu. Yhtä varmasti kuin munat ovat munia he vievät meidät Zanzibariin tai muuanne todistajiksi orjaoikeuteen. Emme siis saisi mitään aikaan, sillä ennenkuin laivamiehet ehtisivät tänne, kaikki nämä konnat, lukuunottamatta ystäväämme Hassania, pötkisivät pakoon. Näes, emme ole niinkään varmat, että hän joutuu hirteen. Luultavasti hän lopultakin pelastuu. Kansainvälinen laki, ulkovallan alamainen, ei suoranaisia todisteita — ja sensemmoiset seikat, tiedäthän."
"Maltahan minuutti tai pari", minä sanoin ja aloin ankarasti miettiä.
Sillävälin tapahtui monenlaista. Näin meitä kohti kuljetettavan kahtakymmentä alkuasukasta, luultavasti luvatut kantajat; sitten näin suuren joukon muiden alkuasukasten seuraamina pakenevan pensaikkoon. Vihdoin saapui kolmas lähetti, joka ilmoitti Marian purjehtivan eteenpäin nähtävästi anastajain ohjaamana ja sotalaivan ponnistelevan perässä. Ilmeisesti sillä ei ollut aikomustakaan laskea maihin tälle rannalle, joka ainakin nimellisesti oli portugalilaisten aluetta. Senvuoksi, jos jotain oli tehtävä, meidän piti toimia nopeasti.