Tien, jota kuljimme, tunsimme heti orjatieksi. Sen huomasimme jo lukuisista luurangoista, joita löysimme pitkästä heinikosta sen molemmin puolin, muutamilla kun oli vielä paksu orjanies niskassa ja palmunkuiturenkaat ranteissa. Nämä olivat luultavasti uupuneet matkalla, toiset taas, päättäen, murskatuista kalloista, olivat päässeet vaivoistaan valtaajainsa vapauttamina.
Matkamme kahdeksantena päivänä jouduimme odottamatta orjakaravaanin jäljille. Se oli ollut matkalla rannikkoa kohti, mutta kääntynyt syystä tai toisesta takaisin. Mahdollisesti se oli tapahtunut sen takia, että karavaanin johtajia oli varoitettu joukkomme lähestymisestä. Tai ehkä he olivat kuulleet, että eräs toinen karavaani, joka toimi toisella alueella, oli saaliineen matkalla sinnepäin, ja tahtoivat odottaa sen saapumista kulkeakseen eteenpäin yhtynein voimin.
Heidän jälkiänsä oli helppo seurata. Ensin löysimme noin kymmenvuotisen pojan ruumiin. Sitten korppikotkat ilmiantoivat meille kahden nuoren miehen jäännökset, joista toinen oli ammuttu ja toinen saanut kirveeniskun. Heidän ruumiinsa oli huolimattomasti peitetty heinäin alle, en tiedä missä tarkoituksessa. Mailia tai kahta etempänä kuulimme lapsen valitusta ja löysimme sen seuraamalla itkun ääntä. Se oli noin nelivuotias pikku tyttö, joka ennen oli ollut sievä lapsi mutta nyt oli enää vain elävä luuranko. Meidät nähdessään se ryömi nelinkontin pakoon kuin apina. Stephen seurasi sitä, mutta minä tunsin niin suurta sääliä, että kaivoin varastoistamme esille purkin säilykemaitoa antaakseni lapselle. Samassa kuulin Stephenin kauhistuneen äänen huutavan minua. Arvasin hänen löytäneen jotain kauheaa ja läksin hyvin vastenmielisesti pensaikkoon, sinne missä hän oli. Siinä istui puunrunkoon sidottuna nuori nainen, nähtävästi lapsen äiti, koska se tarttui kiinni hänen jalkaansa.
Jumalan kiitos hän eli vielä, vaikka ennen seuraavan aamun koittoa hän olisi varmasti kuollut. Me irroitimme hänet puusta, ja zulu-metsästäjät, jotka muulloin kuin sodassa ovat lempeäluontoisia, kantoivat hänet leiriin. Loppujen lopuksi me suurella vaivalla saimme pelastetuksi äidin ja lapsen hengen. Minä lähetin noutamaan luokseni mazitut, joidenka kanssa nyt jo osasin aivan hyvin puhua, ja kysyin heiltä, minkä vuoksi orjakauppiaat tekivät tällaisia tekoja.
He kohauttivat olkapäitään ja toinen virkkoi, naurahtaen kaamealla tavalla:
"Senvuoksi, päällikkö, että nuo mustasydämiset arabialaiset tappavat kaikki, jotka eivät enää jaksa kävellä, tai sitovat heidät puihin kuolemaan. Jos he päästäisivät uupuneet menemään, nämä saattaisivat tointua ja pelastua, ja arabialaiset ovat pahoillaan, jos joku, joka on ollut heidän orjansa, elää ja on vapaa ja onnellinen."
"Niinkö? Niinkö todella?" huudahti Stephen, puhisten raivoa, joka muistutti hänen isäänsä. "Hyvä, jos minä vain saan tilaisuuden, niin kyllä kostan."
Stephen oli helläluonteinen nuori mies, mutta kiihoitettuna hän oli omalla lempeällä ja hitaalla tavallaan kova.
Toivomansa tilaisuuden hän sai kahden vuorokauden kuluttua. Sinä päivänä me leiriydyimme varhain kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että pelastamamme äiti ja lapsi olivat niin heikot, että eivät voineet kulkea lepäämättä, eikä meillä ollut liikoja miehiä heitä kantamaan; toinen oli se, että löysimme ihanteellisen levähdyspaikan. Se oli kuten tavallista autioksi jäänyt kylä, jonka läpi juoksi ihana virta. Otimme haltuumme muutamia ulommaisia majoja, joita ympäröi aita, ja kun Mavovo oli onnistunut ampumaan lihavan antilooppilehmän ja sen puolikasvuisen vasikan, me valmistauduimme viettämään tavanmukaista juhlaa. Sammyn valmistaessa toipuneelle vaimolle lihalientä ja meidän Stephen'in kanssa poltellessa piippujamme häntä katsellen Hans pujahti sisään murtuneen orjantappura-aidan eli boman läpi ja ilmoitti, että arabialaiset olivat tulossa kahdessa ryhmässä suuri orjajoukko mukanaan.
Me juoksimme ulos ja näimme, kuten hän oli sanonut, kaksi lähestyvää karavaania, tai oikeammin ne olivat jo saavuttaneet kylän, vaikkakin jonkun matkan päässä meistä, ja leiriytyivät parasta aikaa entiselle torille. Toinen niistä oli se, jonka jälkiä olimme seuranneet, vaikkakin parin viimeisen tunnin ajan olimme kulkeneet toista tietä etupäässä siitä syystä, että emme jaksaneet nähdä sellaisia näkyjä, joita olen kuvannut. Joukko näytti käsittävän noin kaksisataa viisikymmentä orjaa ja yli neljäkymmentä vartijaa, kaikki pyssyillä varustettuja mustia miehiä ja useimmat puvustaan päättäen arabialaisia tai sekarotuisia arabialaisia. Toisessa karavaanissa, joka lähestyi toiselta suunnalta, ei ollut enempää kuin sata orjaa ja kaksi- tai kolmekymmentä vartijaa.