Mutta Stephen vain nauroi ja kysyi:
"Mitäs sitten teet, Sammy, kun taistelu alkaa?"
"Mr. Somers", hän vastasi, "olen käyttänyt hyväkseni pari unetonta tuntia kaivamalla kolon tuon puunrungon taakse, jonka läpi en usko kuulain tunkeutuvan. Siellä minä rauhanmiehenä rukoilen menestyksemme puolesta."
"Ja jos arabialaiset tulevat sisään, Sammy?"
"Sitten, sir, minä taivaan avulla panen toivoni jalkaini nopeuteen."
Nyt en enää voinut kestää, oikea jalkani kohosi ja potkaisi Sammya juuri siihen paikkaan, mihin olin tähdännyt. Hän katosi, luoden taakseen moittivan katseen.
Juuri silloin syntyi kauhea hälinä orjakauppiasten leirissä, missä siihen saakka oli ollut hyvin hiljaista, ja samassa aamunkoiton ensimmäinen valo alkoi välkkyä pyssyjemme piipuilla.
"Katsokaa!" minä huudahdin, nielaisten kahvini lopun, "tuolla liikkuu jotakin."
Melu kävi äänekkäämmäksi ja äänekkäämmäksi, kunnes se tuntui täyttävän taivaat kirouksilla ja kimeillä huudoilla. Niiden keskeltä erotin selvästi raivoisia hätähuutoja ja sitten kuului pyssyjen pamahduksia, tuskan huutoja ja juoksevain jalkain töminää. Nyt valo jo kävi kirkkaaksi, kuten tavallisesti tällä leveysasteella. Kolme minuuttia vielä, ja harmaan aamusumun läpi näimme tusinoittain mustia olentoja ponnistelevan ylös rinnettä meitä kohti. Muutamilla näytti olevan puupölkky selkään sidottuna, toiset ryömivät nelin kontin, toiset vetivät lapsia käsipuolesta, ja kaikki kirkuivat kaikkein kimeimmillä äänillään.
"Orjat hyökkäävät meitä vastaan", sanoi Stephen ja kohotti pyssyään.