Minäkin painoin korvani maahan, mutta vaikka aistimeni ovat aivan terveet, en kuullut mitään.
Sitten kutsutin vartijat, mutta hekään eivät kuulleet mitään.
Senjälkeen hylkäsin koko ajatuksen ja panin jälleen maata.
Pian kuitenkin näyttäytyi, että Hans oli oikeassa; sellaisissa asioissa hän oli tavallisesti oikeassa, sillä hänen aistinsa olivat terävät kuin metsän eläimen. Aamun valjetessa minut herätettiin uudelleen ja tällä kertaa herättäjä oli Mavovo, joka ilmoitti, että olimme saarroksissa ja että saartajia oli rykmentti tai useampia. Minä nousin ja tähystelin sumun läpi. Toden totta näinkin etäisyydessä hämärin ja juhlallisin ääriviivoin asestettuja miehiä rivin toisensa takana ja valon hienosti kimmeltävän heidän keihäillään.
"Mitä on tehtävä, Macumazahn?" kysyi Mavovo.
"Syötävä aamiainen, minä arvelen", vastasin. "Jos saamme surmamme, niin se voi yhtä hyvin tapahtua aamiaisen syötyä kuin sitä ennen", ja niin kutsuin luokseni vapisevan Sammyn ja käskin hänen keittää kahvia. Sitten herätin Stephen'in ja selitin hänelle tilanteen.
"Oivallista!" hän sanoi. "Ne ovat epäilemättä mazitu-kansaa, ja me olemme löytäneet heidät paljon helpommin kuin olimme luulleet Ihmisiä saa tavallisesti hakea niin hirveästi tässä hemmetin suuressa maassa."
"Tuo ei ole hullumpi katsantokanta", minä vastasin, "mutta tahdotko olla hyvä ja käydä ylt'ympäri leirissä sanomassa kaikille, ettei missään tapauksessa kukaan saa ampua ennen komentoa. Tahi odota, kokoa orjilta kaikki pyssyt, sillä taivas tietää, mitä he säikähdyksissään saattavat tehdä!"
Stephen nyökkäsi ja lähti liikkeelle kolmen neljän metsästäjän seuraamana. Hänen mentyään minä neuvoteltuani Mavovon kanssa tein muutamia vähäisiä järjestelyjä, joita ei ole tarvis kuvata. Niitten tarkoituksena oli tehdä henkemme piirittäjille niin kalliiksi kuin mahdollista, jos asiat menisivät niin pitkälle. Afrikkalaiseen viholliseen oli aina koetettava tehdä mahdollisimman syvä vaikutus, ellei muun niin vastaisten vaeltajain tähden.
Pian Stephen ja metsästäjät palasivat, tuoden pyssyt, ja ilmoittivat, että orjat olivat suuressa pelossa ja osoittivat halua lähteä pakoon.
"Antaa paeta", minä sanoin. "Ei heistä taistelussa olisi mitään hyötyä, saattaisivatpa vielä sotkeakin koko asian. Kutsu heti sisälle zulut, jotka ovat vahdissa."