Rohkaistuneena Babemba kohotti keihästään, mutta laski sen heti kiireesti maahan.
"Se ei auta, hullu tietäjä", hän huusi takaisin. "Haamuni nostaa myöskin keihäänsä, ja sen lisäksi te kaikki, joitten pitäisi olla takanapäin, olette edessäni. Pyhä juoma on juovuttanut minut; olen lumottu. Pelastakaa minut!"
Nyt näin, että pila oli mennyt liian pitkälle, sillä sotilaat olivat hätäännyksissään alkaneet jännittää jousiaan. Kaikeksi onneksi aurinko juuri sillä hetkellä tuli pilvestä aivan meitä vastapäätä.
"Oi Babemba", minä sanoin juhlallisella äänellä, "se on totta, että tämä taikakilpi, jonka olemme tuoneet sinulle lahjaksi, loihtii esille toisen itsesi. Tästälähin vaivasi tulevat puolta pienemmiksi ja ilosi kaksinkertaiseksi, sillä katsoessasi tähän kilpeen et enää ole yksi vaan kaksi henkilöä. Sillä on toisiakin ominaisuuksia — katso", ja minä nostin kuvastinta ja käytin sitä heliograafina, suunnaten heijastuneen auringon silmästä silmään pitkin edessämme olevaa puoliympyrän muotoista miesriviä. Kautta kunniani, kuinka he juoksivat!
"Ihmeellistä!" huudahti vanha Babemba, "ja voinko minäkin oppia sitä tekemään, valkea herra?"
"Voit kyllä", minä vastasin, "tule ja koeta. Pidä sitä nyt noin, kunnes minä luen loitsun", ja minä mutisin jotakin hölynpölyä ja suuntasin sen sitten erääseen mazituista, jotka jälleen kokoontuivat. "Kas noin! Katso! Katso! Olet osunut heitä silmiin. Olet loitsutaidon mestari. He pakenevat, he pakenevat!" ja totisesti he pakenivatkin. "Onko siellä joukossa joku, josta et pidä?"
"Montakin", Babemba vastasi painokkaasti, "etenkin tuo velhotietäjä, joka joi pyhän juoman melkein loppuun."
"Hyvä on; vähitellen minä näytän sinulle, kuinka voit polttaa häneen reiän tällä taikakeinolla. Ei, ei nyt, ei nyt. Hetkiseksi tämä aurinkopeli kuolee. Katso", ja minä pistin kuvastimen pöydän alle ja vedin taas esille takapuoli ylöspäin käännettynä. "Nyt et näe mitään, vai näetkö?"
"En muuta kuin puuta", vastasi Babemba, tuijottaen honkalautaan, joka sitä reunusti.
Sitten peitin sen pöytäliinalla ja muuttaakseni puheenaihetta tarjosin hänelle toisen tuopillisen "pyhää juomaa" ja tuolin, jolla istua. Vanha mies nousi hyvin varovasti istumaan kokoonkäännettävälle tuolille, asetti ison keihäänsä rautaisen kärjen polviensa väliin maahan ja tarttui tuoppiin. Tai oikeammin hän tarttui kyllä tuoppiin mutta ei oikeaan. Hänen olemuksensa oli niin hullunkurinen, että kevytmielinen Stephen, joka unohtaen tilanteen vaarallisuuden oli jo parin minuutin ajan taistellut sisällistä naurua vastaan, paiskasi kahvituoppinsa pöydälle ja vetäytyi telttaan, missä kuulin hänen tukahduttavan sopimatonta iloisuuttaan. Tämän kahvin Sammy hetken hämmennyksessä antoi vanhalle Babemballe. Samassa Stephen tuli takaisin ja tarttui hämmennystään peittääkseen Babemballe tarkoitettuun tuoppiin ja tyhjensi sen tai ainakin suurimmaksi osaksi. Silloin Sammy huomasi hänen erehdyksensä ja sanoi: