"Pyh", sanoi Imbozwi, "eikö tyyni vesi ja kiilloitettu rautakin näytä kuvia!"
"Mutta tämä kilpi sytyttää tulen", sanoi Babemba. "Valkeat herrat sanovat, että se voi polttaa ihmisenkin."
"Sitten anna sen polttaa minut", vastasi Imbozwi sanomattoman halveksivalla äänellä, "niin kyllä uskon, että nämä valkeat miehet ansaitsevat jäädä eloon eivätkä ole tavallisia orjakauppiaita, joista olemme usein kuulleet."
"Polttakaa hänet, valkeat herrat, ja näyttäkää hänelle, että olen oikeassa", huudahti raivostunut Babemba, ja sitten nuo kaksi alkoivat riidellä. He olivat nähtävästi kilpailijoita eivätkä tällä kertaa jaksaneet hillitä itseään.
Aurinko paistoi nyt hyvin kuumasti, joten voimme hyvin antaa mr. Imbozwille taikatemppujemme esimakua, minkä arvelin olevan hänelle tarpeellista. En ollut aivan varma, heijastaisiko tavallinen kuvastin kyllin paljon kuumuutta, ja otin senvuoksi taskustani hyvin voimakkaan polttolasin, jota joskus olin käyttänyt sytyttäjänä säästääkseni tulitikkuja, ja pitäen kuvastinta toisessa kädessäni ja polttolasia toisessa etsin kokeelle sopivan asennon. Babemba ja tietäjävelho olivat niin kiivaassa sanasodassa, ettei kumpikaan näyttänyt huomaavan, mitä oli tekeillä. Asetin polttopisteen oikeaan ja suuntasin yhtyneet säteet suoraan Imbozwin rasvattuun tukan huippuun, aikoen hänen huomaamattaan polttaa siihen reiän. Mutta sattumalta tuo tukkalaite olikin pantu kokoon jostakin hyvin helposti syttyvästä aineesta, luultavasti kaislasta tai kamferttipuusta. Joka tapauksessa se kolmekymmentä sekuntia myöhemmin leimusi kirkkaassa tulessa kuin tuohus.
"Ou!" sanoivat kafferit, jotka sen huomasivat. "Kautta tätini hengen!" huudahti Stephen. "Näetkö, näetkö!" hihkui Babemba ihastuneena. "Nyt näet, sinä täyteen puhallettu rakko, että maailmassa on suurempiakin tietäjiä kuin sinä!"
"Mitä on tapahtunut, sinä koiranpenikka, kun pilkkaat minua?" kirkui hurjistunut Imbozwi, joka yksin ei ollut huomannut mitään tavatonta.
Mutta samassa hänessä heräsi epäilys, hän pisti käden tukkaansa, mutta vetäisi sen heti pois ulvahtaen. Sitten hän hyppäsi ilmaan ja alkoi tanssia, mikä tietysti vain kiihdytti tulta, joka nyt oli päässyt sytyttämään talin ja kumin. Zulut riemuitsivat; Babemba taputti käsiään; Stephen purskahti tyhmään naurunpuuskaan. Minä puolestani säikähdin. Lähelläni oli suuri puuvati, jollaisia kafferit valmistavat ja josta kahvipannu oli täytetty, onneksi vielä puolillaan vettä. Tartuin siihen ja juoksin häntä kohti.
"Auta minua, valkea herra!" hän ulvoi. "Sinä olet maailman suurin; tietäjä ja minä olen orjasi."
Tässä keskeytin puhetulvan kaatamalla vadin ylösalaisin hänen palavaan päähänsä, joka katosi vatiin kuin kynttilä sammuttajan alle. Savua ja pahaa hajua tuprusi vadin alta, ja vesi kasteli yltyleensä Imbozwin, joka seisoi liikkumattomana. Kun olin varma, että tuli oli sammunut, nostin vadin neuvottoman noidan päästä, josta ylväs koristus nyt oli poissa. Pieniä palohaavoja lukuunottamatta hän ei ollut vahingoittunut, sillä olin toiminut oikeaan aikaan; hän oli ainoastaan tullut kaljupäiseksi, sillä hiiltyneet hiukset tippuivat koskettaessa juuriaan myöten päästä.