Pian ilmoitettiinkin, että Sorais suunnitteli hyökkäystä suoraan Milosiksen kimppuun ja oli uhannut hävittää autioiksi valtaamansa alueet. Neuvoteltiin, oliko parasta lähteä häntä vastaan ja ryhtyä taisteluun vai odotella hänen tuloaan kaupungin muurien turvissa. Kun meidän mielipidettämme kysyttiin, vaadimme minä ja Good epäröimättä, että oli hyökättävä häntä vastaan, sillä jos sulkeutuisimme kaupunkiin, hyökkäystä odottamaan, voitaisiin toimettomuutemme tulkita aiheutuneen pelosta. Etenkin tällaisissa tapauksissa on tärkeätä, kun vähäpätöisetkin seikat voivat kääntää miesten mielen, että toimitaan mahdollisimman paljon. Into laimenee ja häviääkin pian, jos toimettomina ja noloina odotetaan tapahtumien kehitystä. Sentähden oli mielestämme parempi hyökätä kuin odottaa, kunnes vihollinen raastaisi meidät turvapaikastamme kuin mäyrän kolostaan.
Curtis ja Nyleptha yhtyivät meihin ja ratkaisevassa neuvottelussa pantiin Nylepthan eteen suuri kartta, jota hän katseli kauan ja miettivästi. M'Arstunan ja Milosiksen välillä oli noin yhdeksänkymmenen penikulman päässä Milosiksesta parin penikulman levyinen vuoriharjanne, jonka poikki päästiin erästä solaa myöten, jota metsäiset, jotensakin korkeat rinteet reunustivat, ja jos sola suljettiin, oli vihollisarmeijan mahdoton edetä, sillä se ei voinut kiivetä kuormastoineen rinteitä ylös, jotka olivat joukkojemme miehittämät.
Nylepthalla oli erinomaisen tarkka huomiokyky, ja niinpä hänen huomionsa kiintyikin heti aivankuin vaistomaisesti tuohon vuoriharjanteeseen. Katseltuaan karttaa hetkisen hän osoitti vuorisolaa ja sanoi miehensä puoleen kääntyen voitonvarmasti:
"Tuossa sinä kohtaat Soraiksen ja tuhoat hänen joukkonsa perinpohjin.
Paikka on verraton."
Mutta Curtis oli hyvin vakavan näköinen eikä puhunut mitään.
XX.
TAISTELU VUORISOLASSA.
Kolmantena aamuna neuvottelun jälkeen Curtis ja minä lähdimme. Meillä oli mukanamme vain pieni vartiosto, sillä joukot olivat lähteneet liikkeelle edellisenä yönä jättäen Siintävän kaupungin tyhjäksi ja autioksi. Nylepthan henkivartiostoa lukuunottamatta oli kaupunkiin jäänyt vain noin tuhat soturia, jotka syystä tahi toisesta eivät olleet voineet seurata pääjoukon mukana. Tarvitsimme miehemme mahdollisimman tarkoin, ja kun Milosis oli sanalla sanoen valloittamaton ja vihollinen oli edessäpäin, katsoimme voivamme jättää kaupungin niin tyhjäksi.
Good ja Umslopogaas olivat menneet armeijan mukana. Nyleptha saatteli meitä kaupungin porteille ratsastaen valkoisella hevosella, jonka nimi oli Päivänsäde ja jonka sanottiin olevan Zu-Vendis-maan nopeimman ja kestävimmän hevosen. Hänen kasvonsa olivat surulliset, mutta kyyneleitä ei hänen suloisissa silmissään näkynyt. Saattoi kyllä huomata, että hän oli hiljattain itkenyt, mutta nyt hän koetti urhoollisesti salata eron aiheuttaman tuskan. Portilla hän pysäytti ratsunsa ja sanoi meille jäähyväiset. Edellisenä päivänä hän oli katsastanut ja pitänyt upseereille ja sotureille niin tulisen ja luottamusta uhkuvan puheen, etteivät myrskyisät ja innostuneet suosionosoitukset olleet tahtoneet tauotakaan. Sama innostus näytti nytkin vallanneen hänet.
"Hyvästi, Macumazahn!" sanoi hän. "Minä luotan neuvokkuuteesi ja olen varma, että teet voitavasi pelastaaksesi meidät Soraiksen kynsistä."