I. Mopo lähtee etsimään Tappajaa.
II. Mopo ilmaisee itsensä.
III. Buurien murha.
IV. Sota halakazeja vastaan.
V. Nada.
VI. Tulikoe.
VII. Liljan luovutus.
VIII. Umslopogaas saa tietää, kuka hän on.
IX. Nadan tulo.
X. Naisten sota.
XI. Zinita kuninkaan luona.
XII. Harmaan ja mustan väen viimeinen taistelu.
XIII. Liljankukan jäähyväiset.
XIV. Mopon ja hänen kasvattipoikansa kosto.
XV. Mopo lopettaa tarinansa.
I.
MOPO LÄHTEE ETSIMÄÄN TAPPAJAA.
Dingaan ei viihtynyt Duguzassa, vaan muutti takaisin Zulu-maahan rakentaen Mahlabatinen luo suuren kaupungin, jolle hän antoi nimen "Umgugundhlovu" eli "elefantin toitotus." Samalla hän määräsi että maan kauneimmat tytöt täytyi etsiä hänelle vaimoiksi, ja vaikka sellaisia tavattiin paljonkin, vaati hän yhä enemmän. Hän oli myös kuullut, että Swazi-maan halakazien heimon luona oli eräs ihmeen ihana tyttö, Liljankukka-niminen, jonka iho oli paljon vaaleampi kuin meidän, ja Dingaan alkoi kiihkeästi himoita tuota tyttöä vaimokseen. Hän lähetti halakazien päällikölle käskyn luovuttaa tyttö hänelle, mutta sanansaattajat palasivat kertoen, että heitä oli kohdeltu huonosti halakazien luona, lyöty ja pieksetty, ja kuninkaan vaatimukseen oli vastattu törkeästi solvaten.
Halakazien päällikön tervehdys Dingaanille zulujen kuninkaalle kuului näin: Tyttö, jota sanotaan Liljankukaksi, on todellakin ihmeen ihana ja vielä naimaton, sillä tähän saakka ei ole vielä ilmestynyt ketään, johon hän olisi mielistynyt, ja hänen omaisensa rakastavat häntä niin suuresti, ettei voi tulla kysymykseenkään pakottaa häntä menemään naimisiin vastoin tahtoaan. Vielä sanoi päällikkö, että halakazit halveksivat Dingaania ja hänen zulujaan, niinkuin heidän isänsä olivat Chakaa halveksineet ja uhmanneet, että he sylkevät Dingaanin nimen kuullessaan ja ettei heidän tyttöjään anneta ainoatakaan kenenkään zulu-koiran vaimoksi.
Päällikkö oli sitten käskenyt tuoda tytön Dingaanin lähettilästen eteen, joiden mielestä hän oli todellakin ihmeteltävän kaunis, koska he kertoivat, että hän oli solakka kuin kaisla ja muistutti käydessään kaislan notkeata huojumista tuulessa. Hiukset aaltoilivat pitkinä kiharoina olkapäille saakka, ruskeat silmät olivat suuret ja lempeät kuin metsäkauriin, huulten hymy johdatti mieleen kirkkaana päilyvän veden, ja kun hän puhui, oli hänen äänensä suloisempi kuulla kuin soittokoneiden helke. He sanoivat myös, että tyttö oli halunnut puhella heidän kanssaan, mutta päällikkö ei ollut sallinut mitään keskustelua, vaan käskenyt viedä tytön omaistensa luo.
Kuullessaan selostuksen Dingaan hurjistui kuin leijona verkossa, ja nyt hän vasta oikein himoitsi tyttöä omakseen. Tyttöä hän ei kuitenkaan saanut, vaikka hän olikin maailman mahtavin. Hän käski koota suuren armeijan, joka piti lähetettämän Swazi-maahan hävittämään koko halakazien heimon ja ottamaan tytön vangiksi. Mutta kun asia otettiin esille suuressa neuvottelussa, vastustin minä sotavoimien päällikkönä hanketta sanoen, että halakazien heimo oli suuri ja mahtava, jota vastaan sotiminen aiheuttaisi sodan swazejakin vastaan. Halakazit asuivat sitäpaitsi suurissa luolissa, joita oli melkein mahdoton valloittaa. Aikakin oli sopimaton lähettää kokonainen armeija sotaan vain yhden tytön takia. Chakan kuolemasta oli kulunut vain pari kolme vuotta, ja vihollisia oli paljon; soturien rivit olivat arveluttavasti harvenneet monissa sodissa, ja Limpopon soille oli sortunut enemmän kuin puolet koko armeijasta. Nyt oli elettävä rauhassa, kunnes rivit olivat jälleen eheät, sillä nyt oli armeijamme heikko kuin pieni lapsi, kuin nälän näännyttämä mies. Eihän tytöistä ollut puutetta; ottakoon kuningas niitä niin monta kuin hänen sydämensä halasi, mutta älköön alkako sotaa tämän yhden takia.
Sanoin sanani rohkeasti kuninkaalle päin silmiä, mitä ei kukaan olisi tohtinut Chakalle tehdä, ja rohkeuteni tarttui toisiinkin, niin että kaikki kannattivat minua. He tiesivät kaikki aivan hyvin, että sota swazeja vastaan olisi sillä hetkellä ollut mitä mielettömin ja onnettomin yritys.
Dingaan kuunteli kulmat rypyssä, mutta hän ei istunut valtaistuimella vielä niin lujasti, että olisi tohtinut olla välittämättä meidän lausunnoistamme. Maassa oli vielä paljon sellaisia, jotka rakastivat ja kunnioittivat Chakan muistoa eivätkä unhottaneet, että Dingaan ja Umhlangana olivat yksissä tuumin murhanneet hänet. Chakan kuoltua kansa unhotti, miten julma ja paha hän oli ollut; häntä muistettiin vain suurena miehenä, joka oli koonnut zulut mahtavaksi kansaksi mitättömästä alusta alkaen, kuten seppä, joka takoo teräsharkosta kiiltävän keihään. Ies ei ollut liioin keventynyt, vaikka valtaistuimella istui toinen, sillä Dingaan tappoi kuten Chakakin oli tappanut, ja Dingaan sorti kuten Chaka oli sortanut. Sentähden Dingaan myöntyi neuvonantajainsa vaatimukseen, eikä armeijaa lähetetty halakazeja vastaan, tuota Liljankukka-nimistä tyttöä hakemaan. Mutta hänen himonsa saada tyttö omakseen ei sammunut, ja siitä lähtien hän vihasi minua verisesti, kun olin vastarinnallani tehnyt tyhjäksi hänen toiveensa.
Sanottakoon jo tässä, vaikka minä en tiennyt sitä silloin, ettei tuo Liljankukka-niminen tyttö ollut kukaan muu kuin Nada-tyttäreni. Mieleeni juolahti kyllä useinkin, ettei kukaan toinen voinut olla niin kaunis kuin Nada. Mutta minähän tiesin varmasti, että Nada ja hänen äitinsä olivat kuolleet, sillä mies, joka oli tuonut surusanoman, oli itse nähnyt heidät, ruumiit toisiaan syleillen, ikäänkuin sama pisto olisi surmannut heidät molemmat. Hän oli kuitenkin väärässä. Vaimoni Macropha oli kyllä surmattu, mutta tyttö, joka lepäsi verisään hänen vierellään, ei ollut Nada, vaan eräs toinen. Heimo, jonka luo olin lähettänyt Macrophan ja Nadan, maksoi veroa halakazeille, ja tuo halakazien päällikkö, joka oli anastanut Susi-Galazin paikan, oli riitaantunut yllämainitun heimon kanssa, jonka kimppuun hän oli sitten karannut eräänä yönä tuhoten sen kokonaan.