Molemmat hyökkäsivät reiälle, ja ensiksi paikalle ehättänyt heittäytyi polvilleen ja ryömi sisään kilpeen nojaten ja keihäs eteenpäin ojennettuna. Reikä pimeni hetkeksi ja miehen liikehtiminen kuului selvästi. Sitten kuului pari kumeata iskua, ja valo ilmestyi jälleen. Mies oli saanut surmansa.
"Hänellä oli huono suojelushenki", virkkoi toinen; "katsotaanpa, onko minun parempi."
Hän laskeutui polvilleen ja ryömi sisään kuten toinenkin, mutta sillä erotuksella, että hän piti kilpeä päänsä päällä. Hetkisen kuluttua kuultiin iskujen satavan kumahdellen häränvuotakilpeen ja sitten kuului tukahdettua vaikerrusta. Hän oli myöskin saanut surmansa, mutta näytti siltä, että hänen ruumiinsa oli jäänyt reikään, sillä mitään valoa ei näkynyt. Niin oli käynytkin. Iskun saatuaan oli mies vetäytynyt takaisin reikään kuollen sinne, eikä toiselta puolelta tullut kukaan vetämään häntä pois.
Soturit tuijottivat aukkoon neuvottomina ja ymmällä, sillä olihan surullista kuolla noin. Umslopogaas ja Galazikin katselivat reikää synkän näköisinä.
"Susi olen nimeltäni", sanoi Galazi, "eikä susi saa pelätä pimeätä; sitäpaitsi ovat nuo tuolla sisäpuolella heimolaisiani, joten velvollisuuteni on rientää ensimmäisenä heitä tervehtimään", ja hän heittäytyi polvilleen pitemmittä puheitta. Mutta Umslopogaas, joka oli kurkistanut aukkoon vielä kerran, huudahti: "Odotahan, Galazi! Olen keksinyt keinon, ja tahdon mennä edellä. Seuraa sinä jäljessäni. Ja te, lapseni, huutakaa huikeasti, niin ettei kukaan voi kuulla meidän liikkuvan, ja jos pääsemme läpi, seuraatte te nopeasti jäljessämme, sillä emme jaksa pitää aukon suuta kauankaan hallussamme. Jos minä kuolen, niin valitkaa itsellenne toinen päällikkö — Susi-Galazi, jos hän on silloin vielä elossa."
"Älä puhu minusta, Bulalio", sanoi Galazi, "sillä me kuolemme yhdessä niinkuin olemme eläneetkin."
"Olkoon niin, Galazi. Valitkaa sitten joku toinen ja älkää koettako enää pyrkiä tätä tietä sisälle, sillä jos meidän käy onnettomasti, eivät tästä toisetkaan pääse. Hankkikaa itsellenne syötävää ja odottakaa, kunnes nuo sakaalit tuskastuvat — olkaa silloin varuillanne. Hyvästi lapseni!"
"Hyvästi, isä! Ole varovainen, ettei meidän tarvitse jäädä tänne harhailemaan hylättyinä kuin paimeneton karja."
Umslopogaas irroitti kilpensä ja ryömi reikään pitäen tapparaa edessään, ja Galazi seurasi hänen kintereillään. Kun oli päästy eteenpäin noin kuusi keihäänmittaa, ojensi Umslopogaas kätensä ja kosketti, niinkuin hän oli arvannutkin, äsken surmansa saanutta miestä jalkaan. Tuo aina neuvokas Umslopogaas teki nyt näin: hän työnsi päänsä miehen reisien alle ja pujottelihe vähitellen eteenpäin, niin että miehen ruumis oli vihdoin kokonaan hänen selässään, ja estääkseen sitä putoamasta hän piteli sitä toisella kädellään nilkoista kiinni. Sitten hän ryömi jälleen eteenpäin ja huomasi lähestyvänsä reiän suuta, jota suunnattomat kallionlohkareet varjostivat, niin että paikka oli melkein pimeä. "Tämäpä sopiikin hyvin", tuumi Umslopogaas, "sillä tässä ei voi erottaa kuollutta elävästä. Saan ehkä nähdä auringonkin vielä." Samassa hän kuuli halakazisoturien puhelevan reiän suulla.
"Tämä ei taida miellyttää noita zulu-rottia", virkkoi joku, "he pelkäävät rotanpyydystäjän keppiä. Kerrassaan hienoa urheilua", ja joku nauroi.