Kukaan ei estänyt lähtöämme, ja kun olimme kulkeneet hetkisen, pysähtyi
Umslopogaas ja sanoi:
"Haluaisinpa palata sinne, josta tulimme, ja tappaa tuon Dingaanin, ennenkuin hän tappaa minut."
"On kuitenkin parempi jättää pelästynyt leijona rauhaan tiheikköönsä, poikani", sanoin minä, "sillä ahdistettu leijona on hyvin vaarallinen. Voit olla varma, että Umgugundhlovussa ovat nyt kaikki aseissa, sekä nuoret että vanhat, ja vaikka Dingaan pelkäsi äsken, iskee hän nyt henkensä edestä. Et tappanut häntä, kun olisit voinut sen tehdä, ja nyt on tilaisuus mennyt."
"Järkevästi sanottu", virkkoi Galazi. "Soisinpa, että olisin antanut
Vartijan pudota siihen, johon sen varjo lankesi."
"Mikä on neuvosi siis nyt, isä?" kysyi Umslopogaas.
"Tämä: te molemmat kokoatte väkenne ja karjanne ja lähdette Kummitusvuoren varjosta ja tunkeudutte pohjoiseen Mosilikatze Leijonan jälkiä seuraten, joka väistyi pois Chakan tieltä. Siellä sitten hallitsette yhdessä tahi erillänne tarvitsematta uneksiakaan Dingaanista."
"Ei käy laatuun, isä", vastasi Umslopogaas. "Tahdon olla Kummitusvuoren vaiheilla niin kauan kuin suinkin voin."
"Niin minäkin", sanoi Galazi, "ja mieluummin aivan sen kallioiden keskellä. Mitä! Pitäisikö susieni metsästää yksin? Antaisinko Harmaakuonon, Valkohampaan, Verenjuojan ja Kuoleman kutsua tovereineen minua turhaan?"
"Olkoon niin, lapset. Te olette nuoria ettekä välitä vanhemman neuvoista. Heittäkäämme siis kaikki sallimuksen huomaan."
Sanoin niin, sillä en tiennyt, miksi Umslopogaas ei tahtonut jättää majaansa. Syy oli se, että hän oli käskenyt Nadan kiiruhtaa sinne häntä odottamaan.