Sitten väänsimme kiven luolan suulle ja jätimme hänet Galazin ja Nadan henkien pariin.
Kolmantena päivänä tulimme aamun sarastaessa häntä katsomaan.
"Tappakaa minut", pyysi, hän, "sillä aaveet ahdistavat minua!"
"Etpä ole sitten väkevä enää, oi kuninkaan varjo", sanoin minä, "kun vapiset kahden uhrisi edessä, sinä, joka olet murhannut tuhansia. Sanopas siis, miten sinun nyt käy, kun joudut heidän pariinsa kokonaan?"
Dingaan alkoi rukoilla armoa.
"Armoako sinulle, hyeena!" vastasin minä. "Rukoiletko sinä armoa, joka et ole itse milloinkaan ketään armahtanut! Anna minulle takaisin tyttäreni! Ja anna tälle miehelle takaisin hänen lapsensa; sitten voimme puhua armahtamisesta. Ulos, heittiö, ja kuole niinkuin konnan pitääkin!"
Raastoimme hänet luolasta hänen surkeasti ruikuttaessa vanhan velhon rinnassa olevan kuilun reunalle, saman kuilun, jossa Galazi oli nähnyt luut, ja odotimme auringon nousua, hetkeä, jolloin Nada oli kuollut. Sitten huusimme hänen korvaansa Nadan ja Umslopogaasin lasten nimet, ja tyrkkäsimme hänet syvyyteen.
Niin kuoli Dingaan, isäni — Dingaan, jolla oli Chakan julma sydän, mutta ei hänen suuruuttaan.