Ollessaan ihan varma että voitto oli hänen, keltanen irroitti kyntensä ja nuuski kaatunutta vihollistaan. Sitten se nuoli kuolleen leijonan silmiä ja asettaen etukäpälänsä ruumiin päälle, kohotti pilviin voittolaulunsa, joka vyöryen ja kajahtaen täytti yön pimentämät paikat äänensä majesteetilla. Ja nyt minä sekaannuin asiaan. Tähdäten tarkasti sen ruumiin keskustaan että erehdyksen sattuessa olisi tarpeeksi pitkä välimatka, ammuin ja lähetin luodin suoraan sen lävitse; alas se kellahti mahtavan vastustajansa ruumiin päälle.
Tämän jälkeen, ja peräti tyytyväisinä urotyöhömme, nukuimme rauhallisina aamuun asti, jättäen Pharaoh'n vahtimaan, jos sattuisi vielä toisten leijonain mieleen tulla meitä häiritsemään.
Aurinko oli jo korkealla meidän noustessamme, ja menimme varovasti — ainoastaan Pharaoh ja minä sillä en antanut Harryn tulla mukaan — katsomaan emmekö löytäisi haavoitetun leijonan jälkiä. Se oli lopettanut ulvontansa heti toisten saapuessa, eikä ollut hiiskahtanut sen jälkeen, josta päätimme että se luultavasti oli kuollut. Minulla oli pyssy mukanani, jota vastoin Pharaoh, jonka kädessä rihlapyssy oli vaarallinen ase — hänen kumppanilleen, oli kirves. Matkallamme pysähdyimme katselemaan kuolleita leijonia. Ne olivat komeita eläimiä molemmat, mutta nahka oli täydellisesti turmeltunut kauheassa keskinäisessä tappelussa ja se oli suuri vahinko.
Sitten seurasimme haavoittuneen leijonan verisiä jälkiä pensastoon, jonne se oli vetäytynyt pakoon. Minun tarvinnee tuskin sanoa että teimme sen suurimmalla varovaisuudella; sillä minua ei yritys ollenkaan miellyttänyt, mutta tein sen kumminkin tietäen että se oli välttämätöntä ja että pensasto ei ollut paksu. No niin, siinä seisoimme pysyen niin kaukana puista kuin mahdollista hakien ja katsoen ympärillemme, mutta leijonaa emme nähneet, vaikka näimme yltäkyllin verta.
"Se on mennyt jonnekin kuolemaan, Pharaoh", sanoin zululaiselle.
"Niin on tehnyt, inkoos" (päällikkö), hän vastasi, "kyllä se varmaankin on mennyt tiehensä."
Tuskin sai hän nämä sanat suustansa, kun kuulin hirveän ulinan, ja kääntyen ympäri näin leijonan ilmestyvän pensaston keskustasta ihan Pharaoh'n takaa, johon se oli tykertynyt. Pystyyn se nousi takajaloilleen ja siinä näin että yksi sen etukäpälistä oli taittunut lähellä lapaa, sillä se riippui raskaasti alas. Pystyyn se nousi suoraan Pharaoh'ta kohti, nostaen haavoittunutta jalkaansa pyyhkäistäkseen hänet maahan. Ja sitten ennenkun ennätin kääntää pyssyäni tai ryhtyä mihinkään, zululainen teki hyvin näppärän ja urhoollisen tempun. Käsittäen oman vaarallisen asemansa, hän hyppäsi toiselle puolelle, ja heiluttaen raskasta kirvestänsä päänsä ympäri, työnsi sen suoraan pedon kylkeen, särki selkänikaman ja tappoi sen silmänräpäyksessä. Oli ihmeellistä nähdä sen vaipuvan läjään kuin tyhjän säkin.
"Kunniani kautta Pharaoh", sanoin, "tämä oli hyvin tehty ja paikallaan."
"Niinpä niin", hän vastasi naurahtaen, "se oli hyvä isku, Inkoos.
Jim-Jim nukkuu paremmin nyt."
Sitten kutsuen Harryn luoksemme, tutkimme leijonaa. Se oli vanha, päättäen sen kuluneista hampaista, eikä kovin suuri, mutta paksu, ja mahtoi olla tavattoman sitkeä elettyään niin kauan niin haavoittuneena; sillä paitsi sitä että lapa oli murtunut, oli pyssyni tehnyt niin suuren kolon sen ruumiiseen, että nyrkki olisi mahtunut siihen.