"'Mitähän kaikki tämä ulvominen tietää?' hän kysyi. 'Käyskelin ympäri hengittäen raikasta ilmaa ja katsellen taivaan tähtiä, kun kuulen ulvonnan toisensa jälkeen.'
"'Niin, mr Tom', vastasin, 'mitä ihmettelemistä siinä, huomaatte vaan että paitsi teitä on liikkeellä muitakin yöllisiä lintuja!'
"'Ulvonnan kuulen ulvonnan perästä!' hän tuimasti kertasi, lainkaan huomioon ottamatta selitystäni, 'ja minä seisahdun ja sanon 'siellä on murhaaja', ja taas kuuntelen ja mietin. Ei, ei ole; tämä huuto on riemun huutoa; joku on pistänyt sormensa tahmeaan, keltaiseen kultakattilaan ja lyön vetoa että hän on mennyt päästään pyörälle imiessään niitä. No, metsästäjä Quatermain, olenko oikeassa? täällä on kultaa! Oi, hyvä isä!' ja hän maiskautti huuliansa kuuluvasti — 'suuren suuria kultarahoja — niihin vast'ikään töytäsitte?'
"'Ei', sanoin rohkeasti, 'ei ole' — julma hohde hänen mustissa silmissään oli kerrassaan voittanut inhoni valheeseen, sillä tiesin että jos hän vaan pääsisi perille minkä päällä istuin — ja sivumennen sanoen olen kuullut kerrottavan kullassa vyörymisen olevan hauskaa, mutta en suinkaan kehoittaisi ketään, joka mukavuutta rakastaa istuutumaan kultapalan päälle — olisi minulla ollut varmat toiveet saada 'kanki' niskaani ennen aamun koittoa.
"'Tahdotteko tietää asian, mr Tom', jatkoin kohteliaimmalla tavallani, vaikka kuolontuskassa kultamöhkäleen tähden — sillä minusta on aina paras olla kohtelias ihmisille, joka on niin läheisessä suhteessa käsikankeen — 'poikani ja minä olimme hieman erimieliset, ja minä olin juuri pakottamassa omaa mielipidettäni hänelle; siinä kaikki.'
"'Niin, mr Tom', puhkesi Harry itkien puhumaan, sillä Harry oli sukkela poika, ja älysi pulman, jossa olimme, 'niin se oli — minä ulisin syystä että isä löi minua!'
"'Siksikö poikaseni huusit? No hyvä, minusta vaan tuntuu että vanha, tyhjäksi kaivettu luola on ihmeellisen outo paikka selvitellä suhteitaan kello kymmenen tienoissa yöllä, ja sen sanon sinulle nuorukaiseni, jos minä joskus tulisin selvittelemään asioita kanssasi, se ei tapahtuisi yhtä hauskalla tavalla' — ja hän tirkisti epämiellyttävästi Harry'yn päin. 'Ja hyvää yötä nyt, sillä en tahdo häiritä perhe-elämää. Ei, sitä laatua ihmisiä en ole, en suinkaan. Hyvää yötä metsästäjä Quatermain — hyvää yötä sinullekin, selkäänsaanut nuorukainen'; ja mr Tom kääntyi pois pettyneenä ja kuljeskeli muualle varastamaan tai hätyyttämään.
"'Jumalan kiitos!' sanoin päästessäni kultakappaleesta. 'Ja nyt, Harry, nouseppas ja mene katsomaan, jokohan tuo vihdoin viimeinen konna meni tiehensä.' Harry teki niin, ja ilmoitti hänen kadonneen 'Pilgrim's Best'iin' päin, ja sitten rupesimme työhön, hyvin huolellisesti, mutta väristen jännityksestä; käsillämme kaivoimme ulos kaiken välillä olevan mullan siihen asti, johonka kuokkani iskin. Aivan oikein, kuten toivoin, siellä oli varsinainen pesä kultamöhkäleitä, kaikkiaan kaksitoista, toiset pähkinän, toiset kananmunan suuruiset, vaikka ensimäinen tietysti oli paljoa suurempi. Mitenkä ne kaikki olivat sinne joutuneet, ei kukaan tiedä. Jälestäpäin kerrottiin että Amerikalainen, joka minulle möi kaivoksen, oli siihen kiinnittänyt koko omaisuutensa, joka oli monta vertaa suurempi kuin meidän, ja tehnyt työtä kuusi kuukautta näkemättä kullan murua, jonka jälkeen hän viimeksi heitti koko yrityksen.
"Kaikissa tapauksissa, oli kulta siinä arvoltaan, kuten jälestäpäin tuli ilmi, kaksitoistasataaviisikymmentä puntaa, ja niinmuodoin minä kumminkin sain luolasta neljäsataaviisikymmentä puntaa enemmän kuin mitä olin siihen pannut. Me noukimme kaikki ulos, käärimme ne nenäliinaan, ja kun pelkäsimme kantaa kotia senlaista aarretta, varsinkin tietäessämme Kanki-Tom'in olevan liikkeellä, keksimme viettää yön paikoillamme, välttämättömyys, joka kaikessa vastenmielisyydessään oli ihmeen ihana ajatellessamme nenäliinaa täynnä puhdasta kultaa, joka oli kadotetun rahani korko.
"Hitaasti yö kului, sillä pelosta Kanki-Tom'iin en tohtinut ruveta levolle, vaan viimein päivä koitti punaten yön pimentämät seudut. Nousin ylös katselemaan sen täydellistä nousua, sen auetessa suuren, taivaallisen kukan lailla itäisellä taivaalla, ja auringon säteet alkoivat välkkyä ihanasti vuoren kukkulalta toiselle. Minä tarkastin sitä, ja niin tehdessäni selveni minulle täydellisenä vakuutuksena, jommoista en ennen koskaan ollut tuntenut, että olin saanut tarpeeksi kullankaivamisesta, ja olin ansainnut levon, jonka luonnollinen elämäni minulle antoi ja siinä hetkessä päätin mennä suorittamaan laskuni 'Pilgrim's Best'iin' ja painautua ampumaan buffaloa Delagoa Bay'iin päin. Sitten käännyin ottamaan kuokan ja lapion ja vaikka oli sunnuntaiaamu, herätin Harry'n tekemään työtä nähdäksemme jos vielä löytyisi joitakin kultamöhkäleitä lähitienoilla. Kuten arvasin työskentelimme tiuhaan. Se, jonka löysimme sijaitsi kaikki pienessä ontelossa täynnä mutaa, joka oli aivan erilainen sitä kovaluontoista maata, koverruksen ympärillä. Siinä ei näkynyt enään kullan jälkeäkään. Tietysti oli kylläkin mahdollista että siinä vielä jossain oli ontelolta, vaan päätin mielessäni että kaivakoon kuka hyvänsä muu niitä, minä niitä en rupea etsimään; ja olen sen jälkeen kuullut kerrottavan että siinä kaksi tai kolme miestä joutui häviöön."