— Maoni, sanoi prinssi.
— Maoni on hänen nimensä, jonka kanssa minun on mentävä naimisiin, sanoi prinsessa, ja hän on prinssi siinä maassa, joka on rajakkain isäni valtakunnan kanssa.
— Vai niin, sanoi prinssi, miksi sinun on mentävä naimisiin hänen kanssaan?
— Hänen maansa on niin sopivalla kohdalla, sanoo isä, ja hän on tottunut naisen hallittavaksi, arvelee äiti, sanoi prinsessa.
— Mutta jospa hän ei sinusta huoli, sanoi prinssi.
— Hyi, millainen moukka olet, sanoi prinsessa, kääntyen selin prinssiin.
Toisena päivänä, kun prinssi vaivansa palkaksi oli saanut syödä kyllikseen ja levätä, lähti hän kuninkaan kartanosta ja käveli eteenpäin. — Tuosta prinsessasta ei ollut minulle, ajatteli hän. Varmasti hän ei ole Tähdettären kaltainen.
Hän kulki outoja seutuja ja tapasi vieraita ihmisiä. Joskus ansaitsi hän ruokansa laulamalla laulun, mutta useimmiten auttoi hän töissä, milloin missäkin, matkansa varrella. Siten ei hänellä mitään puutetta ollut. Pian saapui hän valtakunnan rajalle. Hän tiesi että se valtakunta, johon hän nyt tulisi, oli lähitienoon suurin ja mahtavin.
— Ehkäpä löydän Tähdettären täältä, arveli prinssi, käyden kuninkaan linnaan.
Siellä oli suursiivous, sillä sinä iltana aiottiin pitää tanssiaiset.