Silloin prinsessa vetäisi ikkunan kiinni, niin että ruudut rämisivät, mutta Maoni seisoi pihalla ja pölytti mattoja, niin että pöly tuprusi korkeina pilvinä.
Tuosta prinsessasta ei ollut minulle, ajatteli hän, varmasti tuo ei ole
Tähdettären lainen.
Seuraavana päivänä hän jatkoi matkaansa. Hän oli nyt päättänyt etsiä onneansa kolmen virran takana olevasta ruhtinaskunnasta. Matka oli pitkä ja vaivalloinen. Kun hän saapui ensimmäiselle virralle, ei siinä ollut lauttaa. Hän seisoi rannalla huhuillen, mutta lauttaajaa ei näkynyt. Silloin hän päätti kulkea joenvartta ylöspäin, etsiäkseen kahlauspaikkaa, vaan samassa tulikin lauttaaja venheineen.
— Mitä tahdot, jos viet minut virran yli? sanoi Maoni.
— Kuparikolikon, sanoi lauttaaja.
— Kuparia ei minulla ole, mutta annan sinulle napin liivistäni. Jos joskus tulet siihen maahan, missä minä asun, ja näytät nappia, käy sinun hyvin.
— Eipä taida minulla suurtakaan iloa siitä olla, sanoi lauttaaja, mutta vien sinut kuitenkin joka tapauksessa yli.
Sen hän tekikin. Prinssi kiitti ja jatkoi matkaansa. Kuljettuaan kauan aikaa tuli hän toiselle virralle. Siinä oli lauttaaja juuri irroittamassa venhettä.
— Mitä tahdot, jos viet minut yli? sanoi prinssi.
— Hopearahan, sanoi lauttaaja.