— Tule mukaani, sanoi hän, ottaen tytön käden omaansa. Ja sitten he yhdessä menivät linnaan.
— Äiti, sanoi hän tultuaan kuningattaren luo, pitkiä matkoja olen kulkenut löytääkseni Tähdettären. Linnasta linnaan olen käynyt, kaikki maailman prinsessat nähnyt ja nyt tuon vain köyhän, pienen portin vartijatytön, mutta ilman häntä en tahdo elää! — Silloin kuningatar syleili Maonia.
— Tervetuloa kotiin, sanoi hän, kaikki olemme sinua kaivanneet, yksin lintuset ikkunasi takana ja linnanlammikon ruutanat, joille murusia ripottelit. Kaikki olemme sinua kaivanneet, mutta minä kaikkein enimmän. Itse olen käynyt vanhaksi ja harmaantuneeksi ja nyt tahdon lahjoittaa kruunun ja valtikan sinulle, hallitaksesi isäsi valtakuntaa.
Tämän sanottuaan kääntyi hän portinvartijatyttöön, katsoen häntä kauan ja tutkivasti silmiin.
— Maoni, sanoi hän, luuletko äärettömyyden lapsien tarvitsevan kultakruunuja, että heidät tunnettaisiin! Ole iloinen ja elä onnellisena, nyt kun olet löytänyt kauan etsimäsi.
Niin tuli prinssi Maonista kuningas ja Tähdettärestä kuningatar.
Onnellisina he elivät ja hiljalleen vierivät heiltä vuodet elon iltaan.