Kuningas otti Maonin erillensä ja sanoi:
— Jos jäät tänne, saatat tulla valtakunnan päämieheksi ja sen lienet jo huomannutkin, että miellytät prinsessaa.
Silloin prinssi Maoni tunsi, selvemmin kuin koskaan ennen, että hän jo liian kauan oli viipynyt vierailla mailla ja että koti-ikävä painosti hänen mieltään.
— Herra kuningas, sanoi hän, äitini on vanha ja odotus käy hänelle varmaankin pitkäksi. Kunnoton poika olen ollut. Nyt kun talvi lähestyy, tahdon olla kohentamassa kotilieden kekäleitä.
Sen sanottuaan jätti hän kohteliaasti hyvästit, otti repun selkäänsä ja lähti kotia päin.
Mutta hänen sydäntänsä painosti astuessaan eräänä päivänä äitinsä valtakunnan rajan yli. Toisin ja parempia sanomia tuoden olisi hän tahtonut astua kuningattaren eteen. Siksi hän nyt kulki raskain askelin ja silmät maahan luotuina. Silloin kuuli hän portin narahtaen kääntyvän saranoillaan ja katsoessaan ylös seisoi portinvartijatyttö hänen edessään, niijaten.
— Oi, sanoi hän, miten kauan olen saanut odottaa avatakseni sinulle veräjän.
— Miten kauan sitten olet odottanut? kysyi prinssi.
— Siitä lähtien kuin tästä ohitse ratsastit, sanoi tyttö. Ajattelin: kaipa hän jonakin päivänä palajaa. Tätä sanoessaan hänen silmänsä loistivat kuin tähtöset yössä.
Silloin prinssin mieleen äkkiä johtui ensimmäinen ilta metsässä, erämaan syvä pimeys, valo lakeudella, tähdet ja avaruus, tuo ääretön.