REETA. Kyllä Kallella on hikoilemista, kun saa edes tavallisetkaan askareet toimitetuksi.
MAIJA. Niin, tästä voi tulla vielä hauskaakin.
REETA. Kyllä kai siitä soppa syntyy! Kunhan nyt saisimme nuo ukot suostumaan. (Nauravat.)
REETA. Jahah! Kahvi jo kiehuu. (Nostaa pannun hellan reunalle.) Olkoon nyt tuossa selkenemässä, käyn sillä välin juottamassa vasikat. Tule sinäkin katsomaan sitä uutta rotuvasikkaa. Palataan sitten kahville. (Menevät.)
Antti ja Kalle (tulevat puhellen sisään).
KALLE. Niin, kyllä nuo akat alkavat vaatia vähän liian paljon.
ANTTI. Siitä täytyy tehdä loppu, ennenkuin ne panevat meidät hameissa käymään.
KALLE. Niin, mutta millä keinolla? Eihän sitä nyt heikompaa astiaansa viitsisi kuranssaamaankaan ruveta, ja suunsoittamisessa ei mies koskaan naiselle piisaa.
ANTTI. Ties hänet. Minä puolestani olen jo koettanut sekä toista että toista, mutta ei kumpikaan näy auttavan.
KALLE. Siitähän se riita on parhaastansa, että me muka huonosti isännöimme. Mutta koettaisivatpa kerrankin itse isännän työt toimittaa, niin näkisivät mitä siitä syntyisi. Hyvähän sitä on toisen töitä ja toimia mestaroida, kun ei ole tarvis niistä itsensä huolehtia. Mutta jos nyt panisimmekin akat aisoihin ja koetteeksi antaisimme heille isännyyden joksikin aikaa. Eiköhän se temppu hiukan auttaisi.