REETA. Niin se on, niinhän se on. Mutta minkä sille mahtaa?
MAIJA. Niin juuri, minkä sille mahtaa? Ehkä on syytä meissä vaimoihmisissäkin, mutta kyllä nuo miehet sentään liian vähäksi arvioivat meidän työmme ja huolemme. Koettaisivatpa joskus itse ruveta emännöimään, laittamaan ruuat, hoitamaan lapset, vasikat ja porsaat, niin saisivat nähdä, ettei sekään homma niin leikinasia ole, kuin syrjästä katsoen luulisi.
REETA. Ei ole, ei. Mutta kunhan saisi jollakin keinolla nuo miehet sen ymmärtämään.
MAIJA (elostuen). Mitähän jos koettaisimme saada nuo ukot joksikin aikaa rupeamaan emänniksi, niin eivätköhän osaisi antaa meille ja töillemme parempaa arvoa, kun näkisivät, ettei naistenkaan työ niin helppoa ole.
REETA (naurahtaen). Tosiaankin! — Tuo ei taitaisi olla hullumpi tuuma.
MAIJA. Lykättäisiin jo ensiviikolla emännyys ukoille. Onhan hauska nähdä, kuinka siinä suoriutuvat.
REETA. Tehdään niin! No voi toki! Olen jo näkevinäni Kallen touhut. Ei niitä nauramatta katso, se nyt on varma se! Hän kun ei elämässään ole tottunut naisten hommiin.
MAIJA. En luule, että on parempaa Antinkaan touhu.
REETA. Selvähän se.
MAIJA. Minäpä laitan Antille taikinan. Hän moitti viime leipomustani huonoksi. Tehköön nyt itse paremmin.