KALLE. Ota pois! Ne ovat käytännölliset kapineet, etenkin kattoja korjatessa!
REETA. No, en minäkään niin köyhä ole, etten voisi sinulle lainata. Tuoss' on, ota! (Heittää hameensa naulasta Kallen päälle.) Se voi olla tarpeen lapsia hoidellessa.
Väliverho.
Toinen näytös.
Sama pirtti. Kaikellaisia talouskapineita huiskin haiskin ympäri huonetta. Järjestys muutoinkin huononpuoleinen.
KALLE (huivi päässä ja suuri esiliina edessä syöksyy sisään lypsinkiulu kädessä). Tuhannen sarvipäät! (Heittää kiulun permannolle.) En enää elämässäni mene lypsämään, vaikka täytyisi tappaa joka ainoa sorkka. Ensin sain vähän maitoa herumaan, mutta sekin meni pitkin hihaa ja käsivarsia. Sitten potkasi Kirjo minut kiuluineni kumoon. Olkoot minun puolestani vaikka ikänsä lypsämättä! (Huutaa auki olevasta akkunasta.) Manu! Manu! Vie lehmät hakaan vain! — Mitä sanot? — Ettäkö eivät ole lypsetyt? — On ne lypsetty jo aikoja sitten. — Utareetko kovat? — Etkö ymmärrä, että johan niihin on ehtinyt tulla uutta maitoa, sillä onhan päivä pian puolessa. Lennätä ne nyt vain pois silmistäni ja hetipaikalla. (Ulkoa kuuluu hätäistä lehmänkellojen kalinaa.) No, nyt niistä edes pääsi! (Heittää huivin päästänsä.) Tuonkin räsyn panin korviini, että lehmät paremmin lypsää antaisivat. — (Kävelee laattialla.) Mitä minä nyt päivälliseksi laitan? Väki tulee pian kotia, eikä minulla ole mitään valmista. Laittaisinkohan perunasoppaa? Siitäkin on vaivaa, kun pitää kuoria perunat. Jos taas keittäisin perunoita kuorineen, niin voisi Reeta ähätellä, että en muuta osannut. (Tuumii.) — Nytpä tiedän. Oikeen hyvän ja jykevän riisiryynipuuron minä keitän. Näytetään eukolle, että tämä poika osaa. (Tekee hellaan tulen sekä asettaa padan tulelle.)
REETA (tulee).
KALEE. No, mitä nyt?
REETA. Tuota noin, että en minä saa sitä ladon kattoa korjatuksi, kun on niin tuulinen päivä.
KALLE. On saaminen! Tuulilla ja sateillahan minäkin sellaiset työt olen tehnyt.